Ajatuspaja Alkio syyttää perussuomalaisia törkeästä väärentelystä – Tynkkynen jakoi Twitterissä omaa laskelmaansa nuorisotutkimuksesta
Ajatuspaja Alkion keskiviikkona julkaisemassa kyselytutkimuksessa nuorten suosikkipuolueeksi nousi perussuomalaiset 19 prosentin kannatuksella.
Perussuomalaisten poliitikot ovat kuitenkin jakaneet sosiaalisessa mediassa omaa laskelmaansa ajatuspaja Alkion teettämän tutkimuksen pohjalta.
Kansanedustaja Sebastian Tynkkynen kertoo laskeneensa, miltä kannatus näyttää, kun vain kantansa ilmoittaneet lasketaan. Twitterissä jaetussa Tynkkysen pylväsdiagrammissa perussuomalaisten kannatus on jopa 25,3 prosenttia.
– Näinhän tulos lasketaan gallupeissa ja vaaliuurnilla. Isänmaallisuus tekee selvästi paluuta, Tynkkynen tviittaa.
Hänen pylväsdiagrammiaan jakoi Facebookissa myös Seinäjoen kaupunginvaltuutettu Piia Kattelus-Kilpeläinen.
Tynkkysen laskelmassa otoskooksi mainitaan alkuperäinen vastanneiden määrä eli 1 028 15–29-vuotiasta nuorta.
Ajatuspaja Alkion tutkimuskoordinaattori Pauliina Maukonen huomauttaa, että tutkimuksessa jopa 22 prosenttia näistä nuorista ei osannut sanoa puoluettaan, eikä viisi prosenttia äänestäisi lainkaan.
– Tutkimukselle tekee vääryyttä poistaa ne, joilla ei vielä ole mielipidettä, Maukonen sanoo Suomenmaalle.
Hän ihmettelee, miksi perussuomalaiset haluavat lähteä parantelemaan heille muutenkin hyvää tutkimustulosta.
– Eettisyys on kyllä aika lailla hukassa, hän lisää.
Ajatupaja Alkion tiedotteessa ihmetellään ”perussuomalaisten kannatusnälkää, törkeää tutkimustuloksen vääristelyä, lähdeviittauksen väärinkäyttöä ja valheellisen tiedon levitystä”.
Maukonen on pyytänyt puoluesihteeri Simo Grönroosia ryhtymään pikaisiin toimiin, jotta valheellisen tiedon levitys estetään ja virheellinen tieto korjataan.
Perussuomalaisten äänenkannattajan Suomen Uutisten päätoimittaja Matias Turkkila lähetti perjantaina puoliltapäivin mediatiedotteen, jonka mukaan ulkopuolinen suomalainen gallup-asiantuntija perehtyy aineistoon ja lausuu näkemyksensä myöhemmin tänään.
Ajatuspaja Alkion teettämän tutkimuksen toteutti Aula Research Oy.