Ajatuspaja Alkio hakee koehenkilöitä mukaan politiikan Big Brother -taloon

Politiikka

Ajatuspaja Alkio on ihmisten ja ajatusten kokoontumispiste. Alkio perustettiin vuosi sitten täydentämään Maaseudun Sivistysliiton perustehtävää: tukemaan ihmisenä ja päätöksentekijänä kasvua, vahvistamaan kansalaisyhteiskuntaa ja osallisuutta sekä rakentamaan huomisen yhteiskuntaa, johon tarvitaan havaintoja, kysymyksiä, tutkimusta, kritiikkiä, ideoita ja ajattelua.

Alkio juhlistaa ensimmäistä toimintavuottaan laajentamalla tutkimustoimintaa yhteiskunnan ja puolueiden lisäksi ihmistutkimukseen eli politiikantoimijoihin, ajatuspaja tiedottaa.

– Haemme vapaaehtoisia koehenkilöitä mukaan ihmiskokeeseen politiikan Big Brother -taloon.

– Jos olet iältäsi 15-80 -vuotias, omaat vähintään vuoden mittaisen kokemuksen poliittisten luottamustehtävien hoidosta ja jonkun puolueen jäsenkirjan, ja olet vapaa astumaan suljettuun Big Brother -taloon ajalle 1.5.–13.6.2021, hae mukaan! Valitsemme taloon 20 henkilöä eri puoluetaustoista ja elämäntilanteista ympäri Suomen.

Big Brother -talon asukkaiksi ovat jo lupautuneet Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko, varapuheenjohtaja Petri Honkonen, Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen sekä Keskustan puoluesihteeri Riikka Pirkkalainen, ajatuspajasta kerrotaan. Lisäksi mukana on Ajatuspaja Alkion tutkijoita.

Politiikan Big Brother-talo on maaseutumiljöössä sijaitseva laboratorio, jonka tarkkaa sijaintipaikkaa ei paljasteta ihmiskokeen aikana osallistujien turvallisuuden ja rauhan takaamiseksi.

Käytettävä tutkimusmenetelmä on osallistuva havainnointi, minkä lisäksi Ajatuspaja Alkio nauhoittaa kaikki käydyt keskustelut 24/7. Big Brother -talossa tutkimme poliittisten toimijoiden vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, retoriikkaa, paineensietokykyä, resilienssiä, arjen selviytymistaitoja, avaruudellista hahmotuskykyä sekä huumorintajua.

Tutkimusaineistoa käytetään Ajatuspaja Alkion omiin tutkimuksiin.

Yleisöllä on mahdollisuus seurata politiikan Big Brother -talon arkea Ajatuspaja Alkion kotisivuilta live-streamina: ajatuspajaalkio.fi  Ainutlaatuinen ihmiskoe huipentuu su 13.6. eli kuntavaali-iltana järjestettävään koehenkilöiden painetestiin.

Hae mukaan viimeistään 1.4.2021

Jos haluat mukaan politiikan ainutlaatuiseen ihmiskokeeseen Big Brother -taloon, käy täyttämässä hakulomake viimeistään to 1.4.2021 klo 20 täältä .

Valituille ilmoitetaan viimeistään viikolla 14. Osallistujat testataan koronan varalta ennen taloon vetäytymistä.

Kuten lukijat varmasti arvasivatkin, niin jutussa on kyse tietysti aprillipilasta.