Britannian pääministeri Liz Truss eroaa – virassa alle kaksi kuukautta
Britannian pääministeri Liz Truss on ilmoittanut eroavansa. Hän aloitti pääministerinä vasta noin kuusi viikkoa sitten. Trussin pääministerikausi jää historiaan Britannian lyhyimpänä.
Truss kertoi puoli neljän jälkeen Suomen aikaa Downing Streetillä puhuneensa kuningas Charles III:n kanssa ja kertoneensa tälle, että aikoo jättää konservatiivipuolueen puheenjohtajuuden eli käytännössä myös pääministerin tehtävän.
Trussin mukaan hän jatkaa pääministerinä niin kauan, että konservatiivipuolue on valinnut itselleen uuden puheenjohtajan. Tämän pitäisi tapahtua viikon kuluessa. Selkeää ehdokasta uudeksi johtajaksi ei ole, mikä vielä aiemmin päivällä antoi uskoa siihen, että Truss kaikista vaikeuksista huolimatta jatkaisi virassaan.
Tapahtumat alkoivat vyöryä toden teolla eilen, kun Truss sai osakseen täyslaidallisen arvostelua parlamentin alahuoneessa. Vielä tuolloin hän vakuutti olevansa ”taistelija, ei luovuttaja”.
Kova isku oli myös hallituksen sisäministeri Suella Bravermanin ero, muodollisesti johtuen yksityisen sähköpostin käytöstä luottamuksellisissa työasioissa.
Braverman kuitenkin epäili erokirjeessään, kykeneekö Trussin hallitus lunastamaan tekemiään lupauksia.