Yle: Entinen ministeri Kaisa Juuso ei lähde enää eduskuntavaaleihin
Entinen sosiaali- ja terveysministeri, perussuomalaisten Kaisa Juuso ei aio enää asettua ehdolle ensi kevään eduskuntavaaleihin. Juuso vahvistaa asian Yleisradiolle ja sanoo viestissään, että eduskunnan keskustelukulttuurin kärjistyminen ja lisääntynyt vastakkainasettelu on vähentänyt hänen haluaan jatkaa eduskuntatyössä.
– Kansanedustajan työ on antoisaa, mutta samalla erittäin kuluttavaa, Juuso viestitti.
Juuso on toisen kauden kansanedustaja Lapin vaalipiiristä. Hänet nimitettiin sosiaali- ja terveysministeriksi Petteri Orpon (kok.) hallitukseen vuonna 2023, mutta jätti tehtävän kuluvan vuoden helmikuussa. Juuso joutui eduskunnassa kovaan ryöpytykseen soten säästölakien yhteydessä.
Juuson tilalle sosiaali- ja terveysministeriksi nimitettiin helsinkiläinen kansanedustaja Wille Rydman (ps.).