Tutkijat syyttävät toimittaja-kirjailija Maria Petterssonia plagioinnista – "Tällä logiikalla kuka tahansa voisi copypasteta vaikka kokonaisen kirjan"
Neljä tutkijaa syyttää tietokirjailijaa ja Journalisti-lehden päätoimittajaa Maria Petterssonia plagioinnista. Tutkijoiden mukaan Petterssonin tuoreessa tietokirjassa ”Suomen historian jännät naiset” (Atena, 2022) on kopioitua tekstiä muun muassa tieteellisestä artikkelista ja pro gradu -tutkielmasta. Tutkijat julkaisivat plagiointisyytteensä tiistaina.
Pettersson ja kirjan julkaissut Atena-kustantamo kiistävät plagioinnin ja sanovat, että kyseessä on lainaaminen, jonka lähteet on ilmoitettu kirjan lähdeluettelossa.
Saman toteavat nimettömät Suomen Kustannusyhdistyksen juristit lausunnossaan, jonka Atena oli yhdistykseltä pyytänyt plagiointisyytösten tultua ilmi. Suomen Kustannusyhdistys on kirjakustantajien edunvalvontajärjestö.
– Pettersson on ilmoittanut lähteen eikä siten ole syyllistynyt plagiointiin. Oli Petterssonin viittaus riittävän tarkka tai ei, alkuperäislähde on helposti löydettävissä, lausunnossa sanotaan.
Plagiointisyytteen julkaisivat Tutkimusyhdistys Suoni ry:n sivuilla taiteiden tutkimuksen apulaisprofessori Susanna Välimäki Helsingin yliopistosta, tutkijatohtori Nuppu Koivisto-Kaasik Taideyliopistosta, kulttuurihistorian määräaikainen professori Maarit Leskelä-Kärki Turun yliopistosta ja musiikkitieteen yliopistonlehtori, dosentti Juha Torvinen Helsingin yliopistosta.
Suoni kuvailee olevansa riippumaton yhdistys, joka harjoittaa aktivistista eli yhteiskunnallista ja toiminnallista musiikintutkimusta.
Tutkijoiden mukaan Petterssonin kirjassa plagioidaan muun muassa Välimäen ja Torvisen tutkimusartikkelia säveltäjä-antroposofi Ida Mobergista. Artikkeli on julkaistu osana viime vuonna ilmestynyttä kirjaa ”Uuden etsijät: Salatieteiden ja okkultismin suomalainen kulttuurihistoria 1880–1930”. Lisäksi tutkijat huomauttavat, ettei artikkelia ole mainittu Petterssonin teoksen lähdeluettelossa.
Lähdeluettelossa on mainittu ainoastaan kyseinen kirja muttei siihen sisältyviä lähteenä käytettyjä yksittäisiä artikkeleita. Asia tuli ilmi jo viime viikolla julkaistussa Helsingin Sanomien jutussa, jossa tutkijat kritisoivat ettei Pettersson anna kirjassaan tarpeeksi kunniaa tutkijoille.
– Juristit totesivat tämän olevan täysin normaali yleistajuisen tietokirjallisuuden viittaustapa, Pettersson kertoo STT:lle.
– Kuitenkin tutkijoille oli tosi tärkeää, että kirjassani mainittaisiin lähdekirjan lisäksi siinä oleva artikkeli. Minulle (se) sopii ilman muuta. Ne (artikkelit) lisätään seuraavaan painokseen.
Lisäksi tutkijat väittävät, että Pettersson olisi mainitun tutkimusartikkelin lisäksi plagioinut kahta Kansallisbibliografian verkkoartikkelia ja Helena Holsti-Setälän kirjoittamaa musiikkitieteen pro gradu -tutkielmaa Ida Mobergista. Pettersson kiistää plagioinnin.
– Juristienkin näkemys oli, että alkuperäislähde on kirjassani aivan helposti löydettävissä enkä ole syyllistynyt minkäänlaiseen plagiointiin, Pettersson sanoo.
Lisäksi tutkijat ihmettelevät yhden tietyn lähteen käyttämistä Petterssonin kirjassa. Heidän mukaansa Pettersson ei ole voinut käyttää lähdettä.
Kyseessä on vuonna 1997 julkaistu Helsingin yliopiston musiikkitieteen pro gradu -tutkielma, joka käsittelee niin ikään säveltäjä Ida Mobergia. Tutkijoiden mukaan Ulla Saaren kirjoittamasta gradusta on olemassa ainoastaan kaksi arkistokappaletta, joista toinen on kadonnut ja toinen erään tutkimushankkeen käytössä pitkäaikaislainana.
Petterssonin mukaan hän käytti Saaren gradua toisen käden lähteenä ja merkitsi sen siksi myös lähdeluetteloon.
– Holsti-Setälä lainaa suoraan Ulla Saarelta tiedon, minä vuosina Ida Moberg on todennäköisesti opiskellut pianonsoittoa Pietarissa, Pettersson sanoo.
– Koska Holsti-Setälä lainasi gradussaan tietoa suoraan Ulla Saarelta, oli reilua, että myös Saaren nimi mainittiin lähteissä.
Kritiikissään tutkijat ovat nostaneet tarkasteluun yhden Petterssonin kirjan luvuista. Luku käsittelee Ida Mobergia ja taiteilija Selma Kajanusta. Tutkijat väittävät, että he löysivät kyseisestä luvusta yhteensä 37 plagiointiesimerkkiä neljästä eri lähteestä. Kaikkiaan Petterssonin 600-sivuisessa kirjassa on 54 lukua. Lähdeluettelo on parikymmentä sivua pitkä.
Tutkijoiden mukaan heidän tarkastelemansa luvun tekstikohdat ovat joko suoria, muunneltuja tai epäsuoria lainauksia alkuperäisistä lähteistä. Osa katkelmista taas on heidän mukaansa ”lähdetekstin tiivistyksiä”.
– Huomion kiinnittää se, että teksteissä esiintyvät nimiluettelot on kopioitu sellaisenaan: kopiointi koskee jopa sitä, onko mukana henkilön etunimi vai onko se jätetty pois, tutkijat kirjoittavat.
– Mukaan on kopioitu myös tutkijoiden suomentamat sävellysten teosnimet ja muut erisnimet. Niin ikään on kopioitu tutkijoiden teksteissä olevia suoria lainauksia alkuperäislähteistä sellaisenaan.
Kritiikissään tutkijat esittävät kaikki 37 väittämäänsä plagiointiesimerkkiä taulukossa, johon on koottu rinnakkain Petterssonin kirjassa esiintyvä teksti ja alkuperäislähteen teksti samasta aiheesta.
Tutkijat sanovat Petterssonin työskentelytavan olevan ”mosaiikkimaista” ja muistuttavan ”leikkaus- ja liimaustekniikkaa”.
Pettersson sanoo, että kyse ei ole plagioinnista vaan ”normaalista tavasta tehdä yleistajuista tietokirjallisuutta”.
– Tutkimuksessa tehdään tutkimusta, mutta populaarissa tietokirjassa yleistajuistetaan, kootaan, summataan ja muokataan olemassa olevaa tutkimusta, Pettersson sanoo.
– Tietenkään minkäänlaista luettavaa tekstiä ei synny pelkästään leikkaamalla ja liimaamalla. Ei sillä tavalla voi tehdä kirjaa kuten jokainen kirjaa koskaan tehnyt ihminen tietää.
Tutkijatohtori Nuppu Koivisto-Kaasik, yksi plagiointisyytteen kirjoittajista, kommentoi Kustannusyhdistyksen juristien lausuntoa Facebookissa torstaina. Hänen mukaansa lausunnossa plagiointi on määritelty liian suppeasti. Lausunnossaan juristit kirjoittavat, että ”Plagiointi eli jäljittely on toisen teoksen käyttöä lähdettä ilmoittamatta”.
– Etiikan kannalta toteamus ei riitä kattamaan ongelmakenttää, Koivisto-Kaasik kirjoittaa.
– Tällä logiikalla kuka tahansa voisi periaatteessa copypasteta (kopioida) vaikka kokonaisen kirjan ja julkaista sen omalla nimellään kunhan mainitsee lähteen lopussa.
Koivisto-Kaasik viittaa Tutkimuseettisen neuvottelukunnan määritelmään, jonka mukaan ”Plagioinnilla eli luvattomalla lainaamisella tarkoitetaan jonkun toisen julkituoman tutkimussuunnitelman, käsikirjoituksen, artikkelin tai muun tekstin tai sen osan, kuvallisen ilmaisun tai käännöksen esittämistä omana. Plagiointia on sekä suora että mukaillen tehty kopiointi.”.
Koivisto-Kaasik tosin myöntää, ettei linjaus sido tietokirjailijaa samalla tavalla kuin tutkijaa. Suomen Tietokirjailijat ry:n omissa eettisissä ohjeissa plagiointi kielletään, mutta sitä ei määritellä sen tarkemmin.
Pettersson itse korostaa lähteyttämisen erilaisia vaatimuksia tutkijoille ja tietokirjailijoille.
– Näyttää siltä, että (tutkijoiden) tekstissä arvioidaan populaaria tietokirjaa tieteellisen julkaisun kriteereillä, vaikka kriteerit ovat aivan erilaiset, Pettersson sanoo.
– Panokseni 600-sivuisen kirjan kirjoittamiseen on ollut varsin mittava. Se ei ole tieteellistä tekstiä eikä sen ole tarkoituskaan olla.
Juttua korjattu 23.9.2022 kello 13:12: Nuppu Koivisto-Kaasikin organisaatio on Taideyliopisto, ei Suomen Akatemia.