Opiskelijajärjestöt toivovat riittäviä resursseja opintotuen uudistamiseen
Suomen opiskelijakuntien liitto (Samok) ja Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) näkevät opintotuen uudistusta pohtineen työryhmän esityksissä paljon rohkaisevaa ja hyvää. Työryhmä luovutti esityksensä liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri Sandra Bergqvistille (r.) torstaina.
Kiitosta saavat esimerkiksi myönteinen suhtautuminen opintotuen osien indeksiin sitomiseen sekä opintorahan tasokorotukseen, tukiajan pidentämiseen ja opintolainan turvallisuuden parantamiseen.
Järjestöt huomauttavat, että opiskelijat ovat kärsineet sosiaaliturvaleikkauksista ja heidän velkaantumisensa on kasvanut.
– Opintorahan ostovoiman heikkeneminen ja opintolainojen kasvaminen ovat tuntuneet opiskelijoiden nahoissa vuosi vuodelta kipeämmin. Jokainen opiskelija tuntee useamman opiskelijakaverin, joiden tuki loppuu kesken ennen valmistumista. Ongelmat vaativat ratkaisuja, ja työryhmän havainnot ovat sen suhteen oikeansuuntaisia, sanoi Samokin hallituksen jäsen Taru Kyllönen tiedotteessa.
Toisen asteen opiskelijajärjestöt jäivät kaipaamaan riittäviä resursseja ja kunnianhimoa opintotuen kokonaisvaltaiseen uudistamiseen. Järjestöt arvostelevat työryhmän liian tiukkaa aikataulua, jonka vuoksi ei voitu selvittää vaihtoehtojen vaikutuksia muun muassa nuorten mielenterveyteen ja jaksamiseen.
Ymmärrystä ei löydy myöskään sille, että uudistus on tarkoitus toteuttaa kustannusneutraalisti.
– Miten voidaan toteuttaa laadukas uudistus, jos siihen ei saa käyttää yhtään rahaa? Ymmärrämme valtiontalouden sopeuttamistarpeen, mutta uudistuksesta jää lähinnä huono maku suuhun ilman selkeää suuntaa ja resursseja kokeilemista ja kehittämistä varten, sanovat toisen asteen opiskelijajärjestöjen puheenjohtajat yhteisessä tiedotteessa.
Toisen asteen opiskelijajärjestöjä ovat Suomen Lukiolaisten Liitto, Suomen Opiskelija-Allianssi OSKU, Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto SAKKI ja Finlands Svenska Skolungdomsförbund FSS.