HS-gallup: SDP omilla luvuillaan, PS nousi keskustan kantaan
Oppositiopuolue SDP on edelleen suosituin puolue Helsingin Sanomien tuoreessa kannatusmittauksessa. Kyselyyn vastanneista 24,8 prosenttia kannattaa SDP:tä.
Toisena on pääministeripuolue kokoomus 17,8 prosentilla.
Keskustan ja perussuomalaisten kannatus on lähellä toisiaan, ja ne kisaavat kolmanneksi suurimman puolueen tittelistä. Oppositiossa istuvaa keskustaa kannattaa 13,7 prosenttia vastaajista, kun taas hallituksessa istuvalla perussuomalaisilla kannatus on 13,4 prosenttia.
Viidenneksi suosituimpana olevan vasemmistoliiton kannatus on pysynyt oppositiopuolueen mittaushistorian korkeimmissa lukemissa, 10,4 prosentissa.
Puoluekannatuksessa on tapahtunut vain pieniä muutoksia HS:n edelliseen kyselyyn verrattuna. Kaikki muutokset mahtuvat kyselyn virhemarginaaliin.
Keskustan kannatus on heikentynyt helmikuussa julkaistusta HS:n mittauksesta 0,4 prosenttiyksikköä ja SDP:n 0,3 prosenttiyksikköä. Perussuomalaisten ja vihreiden suosio on puolestaan kasvanut 0,4 prosenttiyksikköä. Muut muutokset ovat edellä mainittuja pienempiä.
Tutkimusyhtiö Verian toteutti kyselyn helmi–maaliskuussa. Kyselyyn haastateltiin päälle 4 000:ta ihmistä. Aineisto kerättiin internetpaneelissa. Virhemarginaali on noin 1,5 prosenttiyksikköä suuntaansa suurimpien puolueiden kohdalla.