Puoluevaltuutettu, miksi tyydyt niin vähään?
Keskustan puoluevaltuusto kokousti viimeisen kerran nykyisellä kokoonpanollaan viime viikon lopulla.
Yli satapäinen joukko piirien ja sisarjärjestöjen valitsemia päättäjiä kokoontui Lahteen valmistelemaan kesän puoluekokousta ja tulevia maakuntavaaleja.
Keskustelu kävi kuumana niin sääntöuudistuksesta, periaateohjelman merkityksestä kuin ajankohtaisesta politiikastakin.
Olen monesti kuullut sanottavan, että puoluevaltuusto ei ole muuta kuin paikka tulla kavereiden kanssa pari kertaa vuodessa kaljottelemaan ja rymyämään milloin minkäkin maakuntakeskuksen kaupungin vastaanotolla.
Pidetään tuntitolkulla puheita joita eturivissä törröttävä puoluejohto, ministerit ja paikalle ehtineet kansanedustajat koittavat jaksaa kuunnella.
Valiokunnissa käydään näennäistä keskustelua pilkkujen paikoista ja muista pinnallisista yksityiskohdista: muuta otsikkoa, muuta maailmaa.
Yleiskeskustelun puheet ovat keskustalaisille ominaisesti erinomaisesti valmisteltuja, voimakkaita linjauksia, mutta niitä sisältöjä harvoin näkee vietävän eteenpäin valiokuntien työssä.
Tuntuu kuin puoluevaltuutetut olisivat tyytyneet siihen asemaan, jonka nykyinen konsepti pitkällä polveilevalla yleiskeskustelulla ja hiljaisuudessa hyväksytyillä päätösasioilla heille suo.
Puoluevaltuuston kokoukset eivät aina ole olleet tällaisia.
Ehkä se on lobbari minussa, tai ehkä on kyse nuorkeskustan taistelutahdosta ja aktiivisuudesta, mutta minä en jaksa tyytyä pöntössä puhumiseen.
Jokaikinen puoluevaltuuston 135 valtuutetusta on valittu edustamaan oman piirinsä, sisarjärjestön tai muun instanssin vahvalla mandaatilla.
Keskustan puoluevaltuusto on puolueen ylin päättävä elin puoluekokousten välillä.
Onko todella niin, että sinne mennään vain hyväksymään puoluetoimistolla ja ministerien kabineteissa valmistellut paperit?
Eikö keskustan kenttäväellä ole omaa viestiä tuotavana kahdesti vuodessa?
Viimeksi lauantaina kuulin käytäväpuheissa jupistavan, että “aina ne nuoret jaksaa” ja että “jos ei olisi siitäkään asiasta pitänyt alkaa vääntämään oltaisiin päästy hotellille jo kaksi tuntia sitten.”
Teille, hyvät valtuustokollegat, minulla on vain yksi viesti: kukaan ei pakota teitä istumaan yhdessäkään kokouksessa.
Jos tavoitteenasi ei ole railakas poliittinen debatti tai asiakysymyksistä vääntäminen, voit poistua aulabaarin puolelle.
Osaltaan pohdintaani voi osoittaa myös puoluejohdon suuntaan. Missä ovat selkeäkantaiset poliittiset ohjelmat ja linjaukset?
Vielä 1980- ja 90-luvuilla puoluevaltuustoissa päätettiin tiukoista linjoista, ei vain laajarunkoisista, tyyliltään maalailevista vaaliohjelmista.
Uskon, että puoluevaltuusto voisi puhjeta uuteen kukkaansa, jos sille annettaisiin konkreettisempaa materiaalia ja aito valta päättää puolueen linjasta.
Viimeisen puoluevaltuustokauden aikana nuorkeskustan valtuutetut ovat ottaneet hyödyn irti poliittisen puheen ja linjanvedon puutteesta puoluevaltuustossa.
Me olemme valmistautuneet kokouksiin yhdessä, muodostaneet omia linjauksiamme ja vaatineet kunnollista poliittista debattia.
Ihmettelen, miksi muut eivät muut pyri samaan?