Yhteiskuntaoppia
Perheeseemme kuuluu yhdeksäsluokkalainen nuori mies. On ollut mielenkiintoista seurata hänen koulunkäyntiään. Läksyjä näyttää edelleenkin tulevan ja kokeita tuntuu välillä olevan useita viikossa.
Peruskoulun lähestyessä loppua monella nuorella pyörii mielessä jatko-opintoihin hakeminen ja eri oppilaitosten sisäänpääsyyn vaadittavat keskiarvorajat. Mahdollisimman hyviin arvosanoihin tietysti pyritään. Tämä aiheuttaa helposti stressiä ja ahdistusta.
Kevään yhteishaussa on kyse suurista asioista, jotka saattavat vaikuttaa nuoren elämään eläkeikään saakka. Toivottavasti jokainen löytää paikkansa yhteiskunnassa.
Aina joskus vanhemmat kelpaavat avuksi kokeisiin valmistautumisessa. Minua kysyttiin taannoin kaveriksi, kun oli yhteiskuntaopin koe tulossa.
Yhdessä katselimme kokeeseen liittyvät kappaleet läpi. Ne koskivat muun muassa asevelvollisuutta ja oikeuslaitosta – sattui siis aiheet, joista isäkin jotain tietää. Kävimme mielenkiintoisia keskusteluja noista molemmista ja yhteiskunnan asioista laajemminkin.
Oppikirjaa selatessa löysin sieltä myös politiikkaan liittyviä kappaleita, eri puolueetkin olivat siellä ansiokkaasti esiteltyinä. Kiinnostus yhteisiin asioihin puhkeaa useasti juuri tuossa iässä, joten informaatio uppoaa otolliseen maaperään. Tätä informaatiota voi syventää kotioloissa, vaikka omien mielipiteiden ja aatteiden suhteen kritiikkiä saattaakin tulla.
Koe meni kuulemma isän avusta huolimatta hyvin.
Nuorisolla tuntuu olevan todella fiksuja mielipiteitä moniin asioihin ja mielenkiintoa pohtia asioita monelta kantilta. Tähän meidän aiemmin syntyneiden kannattaa jälkikasvuamme rohkaista.
Nuorten kanssa kannattaa keskustella yhteiskunnallisista asioista, vaaleistakin, vaikka ikä ei vielä äänioikeuteen riittäisikään. Nythän siihen onkin oivallinen hetki, kun on melkoinen vaaliputki alkamassa. Puheenaiheesta ei varmasti ole pulaa.
Koe meni kuulemma isän avusta huolimatta hyvin.
Suomenmaan kestotilaukseni päättyi minusta riippumattomista syistä, joten haluan tässä kiittää koko toimitusta kuluneista printtivuosista. Jatketaan yhteiseloa digitaalisesti.
Lämmintä joulumieltä kaikille!