Alkion ennustus vuodelle 2024
Voitte kuvitella, miten aamukahvit kylmenivät pöydällä, kun sain käsiini vuodenvaihteessa Kansallisarkistosta Santeri Alkion sata vuotta vanhan ennustuksen tälle vuodelle ”Tervehdys vuoden 2024 sanomalehtimiehelle” (1924).
Alkio kuvailee tekstissä radiokuumetta, pohdiskeli tulevaa ja lähetti tähän meidän aikaamme terveisiä. “Te varmaan ivailette meidän tietämättömyyttämme ja pikkumaisuuttamme. Tehkää se!”, Alkio kirjoitti.
Todellisuus on kuitenkin toinen. Alkion kirjeessä on viisautta, ja meillä keskustalaisilla on paljon opittavaa oppi-isältämme tässäkin ajassa. Viestin ydin kiteytyy mielestäni neljän sanan ympärille: sähkö, ruoka, rauha ja perhearvojen murtuminen.
Jo sata vuotta sitten olisi ollut kaikki mahdollisuudet tuottaa yllin kyllin ruokaa, vaatteita ja asuntoja, mutta valtakunnat varustautuivat sotaan. Alkio ennusti, että leipä-, puku- ja asuntokysymykset on nyt ratkaistu.
Toivoisin Alkion olevan oikeassa, mutta maatalouskriisi on todellinen. Kaupoista kyllä löytyy ruokaa ja vaatteita, mutta tilojen kannattavuudessa on pahoja epäkohtia.
Ikävä kyllä emme ole löytäneet ratkaisua myöskään siihen, miten kansakuntaa tuhoavat sodat saataisiin sivistyksen keinoin estettyä.
Alkio ennusti tämän ajan suurimmaksi eripuraksi “ihmiselämän uskonnollisia ja siveellisyyslakeja tarkoittavat uudistukset”.
On uskomatonta, että tämän ajan ilmiöt, kuten perhearvojen heikkeneminen, kirkon jäsenmäärän lasku, avioerojen määrä ja sukupuoleen sekä seksuaalisuuteen liittyvä uudistusmielisyys oli aavistettavissa jo sata vuotta sitten.
Se saa minut pohtimaan, että uudistusten syy- ja seuraussuhteet ansaitsisivat politiikassa enemmän keskustelutilaa. Alkio myös totesi osuvasti, että tätä taistelua ei suoriteta pääasiassa parlamentissa.
Juuri noihin aikoihin sähkö mahdollisti ensimmäistä kertaa vaikuttavan oopperakokemuksen Alkiolle, ja hän totesi sähkön palvelevaisuuden vaikutusalan laajenneen siinä määrin, että sen mahdollisuuksien rajat hävisivät.
Oli merkillistä, miten hän pystyi tunnistamaan tuon yhden kokemuksen perusteella juuri sähkön merkityksellisyyden sadan vuodenkin päähän erilaisten ilmiöiden muutosvoimana sadankin vuoden päähän.
Ehkä juuri tuon vuoksi keskusta on ollut hereillä vuosisadan ja johtanut viimeiset vuosikymmenet Suomen energiakeskustelua välttämättömään suuntaan, tehnyt töitä sähkön omavaraisuuden vahvistamiseksi.
On keskustan ansiota, että viime vaalikaudella ei nähty sähkökatkoja tilanteessa, jossa Venäjän kaasuhanat suljettiin, energiapuun tuonti väheni ja kivihiilen tuontimaat vaihtuivat naapurista Uruguayn puolelle.
Viime hallituskaudella istuneen keskustalaisen energiaministerin rinnalla presidenttiehdokas Olli Rehnin kädenjälki tässä yhtälössä on kiistaton.
Olli Rehnin johdolla valmisteltiin vuonna 2015 energiastrategia, jossa asetettiin kivihiilikielto vuodelle 2029 ja ohjattiin rohkeita miljardiluokan investointeja uusiutuvaan energiaan.
Matti Vanhasen pääministerikaudella keskustan rohkea ydinvoimakanta, Mauri Pekkarisen risupaketti ja viime hallituskaudella Mika Lintilän LNG-terminaali olivat myös välttämättömiä, jotta Suomi on turvassa nyt.
On selvää, että energiatarve vain kasvaa ja reagoimme siihen vielä liian hitaasti. Energiakriisin eivät ole ohi ja keskustaa tarvitaan edelleen. Kataisen hallituksen sähköverkkojen yksityistäminen oli selvä virhe, jota paikkaamme pitkään.
Sähköyhtiöille hintakatto olisi seuraava askel, jotta kaikkialla Suomessa uskaltaa elää. Sen osalta kannustan hallitusta täyttämään vaalilupauksensa kiireellä.
Itsekin olen ollut mukana keskustalaisen energiapolitiikan vauhdittajana, kun vuonna 2015 keskustanuorten puheenjohtajana käynnistimme kansallisen energiaremontin ja aloitimme keskustan sisäisen “100 % uusiutuvaa” -kampanjan.
Vielä olisi tehtävää erityisesti biokaasun ja vetytekniikan kehittämiseksi. Sähkön mahdollisuuksien rajat ovat todella hävinneet ja sähkön tarve kasvaa.
Alkion ennustuksen jälkeen olen entistä vakuuttuneempi siitä, että keskustan ongelma on se, että meillä on parhaat tiedot ja taidot, mutta emme ole kovin rohkeita johtamaan tulevaisuutta rohkeasti ääneen ajatellen.
Tämä aika ei palkitse parhaista tiedoista vaan näyttävimmästä esityksestä. Ehkä juuri tämän asian haluan politiikassa muuttaa.