Mitä on tehty, missä olemme nyt, mitä vielä tulemme tekemään?
Puuttuuko meiltä vielä viestinnän tapa, joka erityisesti poliittisissa asioissa on tekemisen luonnetta kuvaava, vastaisi tarpeeseen saada tietoa nopeasti ja soveltuisi lyhytviestintäkanaville?
Sain olla kuulemassa Ian Marquardtin ajatuksia. En yritä tiivistää niitä tähän. Hyvä puhe kiihdyttää omia ajatuksia, niin juuri Marquardt teki.
Samoin kuin vuorovaikutuksessa yleensäkin, meissä on monenlaista viestijää. Toinen laukoo kärjistetysti ja kovaa, toinen rakentavasti ja näkökulmia ymmärtäen.
Olen mielelläni mukana keskustelussa, jossa viestintätapa on enemmän jälkimmäistä. Kärjistetty ja kova viesti on nautinnollinen silloin, kun itsekin janoaa kostoa, mutta tunnetusti tarina tästä jatkuu useimmiten vastahyökkäyksellä.
Minua innosti Ian Marquardtin viesti, että kärjekkääseen väittelyyn politiikassa meitä koettaa kiihdyttää media (ja itse lisään tähän omaan elämäänsä tyytymättömät huutelijat) mutta ihmisiä ei tuo politiikkaa kohti vastakkainasettelu. Pikemminkin se voi saada välttelemään sitä.
Keskustalaisuudessa olen aina tunnistanut vahvasti rakentavan keskustelun kulttuurin. Mikä ei tarkoita sitä, ettei siinä voi olla särmää, muttei koskaan toisia ihmisiä alas painavaa.
Keskustelun kulttuuri on niin vahva, että en epäile yhtään, ettei yksi syy keskustan kannatuksen laskuun ole se, että meille on jäänyt koronan ajoilta itsekseen olemisen kulttuuri.
Nyt on aika taas olla yhdessä ja keskustella, vaikka tulisi kuinka mones korona-aalto. Me löydämme varmasti siihen tavat.
Energian hinnasta huolestunutta ei lämmitä erityisesti poliitikon suusta kuulla vinkkejä, jotka sopivat kyllä Motivan suuhun.
Marquardt korosti sitä, että meillä on kuulluksi tulemisen tarve.
Kiukkuisen tai huolestuneen ihmisen ilmaisu on erilaista ja siihen meidän tulee olla valmistautuneita. Osaammeko kuunnella ja aidosti pyrkiä löytämään se ilmaisun taakse kätketty pelko, huoli – joskus jopa häpeä? Ilman tyrkyttävää ratkaisua.
Mietin, näkyykö se vaikka pirkanmaalaisessa keskustalaisuudessa. Kyllä jossain määrin, mutta ehdottomasti lisää on kierrettävä ja kuunneltava. Tilaisuuksissa maltetaan antaa paikalle tulleille aikaa sanoa ja kysyä, vaikka kuinka painavaa sanottavaa olisi omasta takaa tarjolla.
Tarjoilemmeko myös hyviä kysymyksiä vai tapaammeko antaa vain vastauksia?
Kun jokin asia on itselle hyvin ajankohtainen ja huolestuttava, voi yksinkertaistetut ratkaisumallit tuntua raivostuttavilta: ei noilla keinoilla ongelma ole poispyyhitty!
Energian hinnasta huolestunutta ei lämmitä erityisesti poliitikon suusta kuulla vinkkejä, jotka sopivat kyllä Motivan suuhun.
Poliitikolta ja puolueilta odotetaan jotakin muuta. Olemmeko me löytäneet jo sopivat keinot viestiä politiikkaa?
Toisaalla viestin tulee olla lyhyt ja nopeasti haltuun otettava. Lyhyet, tiivistetyt somepostaukset vastaavat tähän.
Toisaalta tiivistetty voi tuntua kikkailulta ja mainokselta, sen sijaan, että sen mieltäisi tiedon välittämiseksi.
Tuotamme myös erinomaisesti laajasti päätökseen vaikuttaneita tekijöitä ja taustoitettua tietoa, mutta se on usein niin laajaa, että vain innokkaimmat jaksavat lukea.
Puuttuuko meiltä välimalli? Pystyisimmekö kuvaamaan politiikan luonnetta paremmin tiivistyksillä Mitä keskusta ja itse kukin henkilö on tehnyt, missä olemme nyt ja mitä vielä tulemme tekemään?