Vanhuksia ei saa jättää yksin
Koronavirustartunta on erityisen vaarallinen heikkokuntoisille ikäihmisille. Tämä näkyy selkeästi tilastoista Suomessakin. Suuri osa viruksen vuoksi menehtyneistä on hoitolaitoksessa asuvia vanhuksia.
Tämän lääketieteellisen tosiasian vuoksi kaikissa koronasta kärsivissä maissa on pyritty suojaamaan erityisesti ikäihmisiä tartunnoilta.
Suomessakin kiellettiin heti epidemian alkuvaiheessa omaisten vierailut vanhusten hoitolaitoksissa. Omaisia kehotettiin välttämään myös vierailuja omassa kodissaan asuvien iäkkäiden vanhempiensa luona.
Ajan oloon tämä eristyksen aiheuttama yksinäisyys voi nousta heikompikuntoisten vanhusten terveydelle jopa vaarallisemmaksi kuin koronavirus konsanaan.
Näiden rajoitusten tarkoituksena on suojella niitä kansalaisia, joille virus muodostaa suurimman uhan. Viikkojen kuluessa rajoitukset ovat kuitenkin alkaneet vakavasti koetella monien vanhusten jaksamista.
Erityisen kovilla ovat yksin asuvat vanhukset, joiden elämänpiiri on muutoinkin jo supistunut voimien vähenemisen vuoksi. He ovat kuuliaisesti noudattaneet ministereiden ja viranomaisten ohjeita ja pysyneet neljän seinän sisällä nopeita kauppakäyntejä lukuunottamatta.
Monet vanhukset ovat alkaneet kokea eristyksen heihin kohdistuvana epäoikeudenmukaisena rangaistuksena. Tuntuu kohtuuttomalta, jos edes toista samanikäistä ystävää ei voi kutsua kotiin kahville.
Ajan oloon tämä eristyksen aiheuttama yksinäisyys voi nousta heikompikuntoisten vanhusten terveydelle jopa vaarallisemmaksi kuin koronavirus konsanaan.
Ministereiden ja muiden viranomaisten kannattaisikin nyt muistaa puhua myös ikäihmisten yksinäisyyden torjunnasta. Monille heistä televisio ja radio ovat jääneet tärkeimmiksi yhteydenpitovälineiksi ulkomaailmaan, ja he odottavat kuulevansa päättäjiltä rohkaisua.
Ohjenuoraksi sopii presidentti Sauli Niinistön muistutus kriisin alussa 12. maaliskuuta. Hän kehotti suomalaisia pitämään fyysisen etäisyyden vastapainoksi henkistä läheisyyttä.
Kevään tulo antaa uusia mahdollisuuksia eristyksestä kärsivien yksinäisyyden torjuntaan. Säiden lämmetessä on mahdollista tavata ulkosalla vaikkapa termoskahvien merkeissä. Pitämällä parin metrin välimatkan voidaan kuulumiset vaihtaa sujuvasti.
Ulkoilu olisi muutenkin tärkeää ikäihmisille. Ministeritkin voisivat tästä muistuttaa seuraavissa tiedotustilaisuuksissaan.