Puoluetoimintaa ei voi jättää vain johtajien kontolle
Keskustan puoluekokoukseen on enää parisen kuukautta. Viime päivinä on saatu uusia ilmoittautujia tavoittelemaan paikkaa puoluejohdossa. Loputkin mahdolliset pyrkijät saisivat jo hypätä pöydälle.
Joka tapauksessa näyttää siltä, että ”entiset uudelleen” ei toteudu Sotkamon puoluekokouksessakaan.
Ja mikäpäs siinä, henkilövaalit ovat olleet keskustakokousten suola. Demokraattisen maailman suurimpiin kuuluva sääntömääräinen puoluekokous ilman reippaita henkilöäänestyksiä ja niitä edeltäviä vaalikamppailuita olisi tylsä.
Yhteisillä säännöillä pelaavat ehdokkaat ovat toimivan puoluedemokratian merkki.
Hyvän puoluedemokratian merkki on myös se, että heihin suhtaudutaan myönteisesti ja tasapuolisesti siitäkin huolimatta, että he saattavat uhata omaa ehdokasta.
Puoluedemokratian keskeinen ohje kun on yhä Johannes Virolaisen tokaisu:
”Kansanvalta on puhunut, pulinat pois.” Eikä kansanvalta pääse puhumaan, jos ehdokkailla eivät ole yhtäläiset mahdollisuudet vaalityöhönsä.
Moni saattaa nähdä nyt väkevän suolauksen tarvetta erityisesti keskustan huonojen galluplukujen takia.
Puheenjohtaja Juha Sipilää ei tosin näytä haastavan kukaan. Paavo Väyrynen yrittää, mutta hänellä on omatekoinen sääntökirja. Hän on erottanut itse itsensä.
Pääseekö Väyrynen edes ehdokkaaksi asti, jää nähtäväksi. Mutta varapuheenjohtajistoon on uusia tarjokkaita, ja myös puoluesihteeri sai viime viikolla haastajan.
Terve kritiikki on aina paikallaan. Mutta yhtä tärkeää on myös tukea omia johtajia. Heitä ei saa jättää yksin.
Nykypäivänä johtajat ovatkin aina vain tärkeämpiä puolueilleen.
Jos he näyttävät onnistuvan julkisuudessa, puolue on myötätuulessa. Jos he epäonnistuvat, kannatuskäyrä sojottaa alaviistoon.
Pelkästään johtajien varaan ei pidä kuitenkaan jättäytyä. Ei Mannerheimkään olisi ollut mitään ilman sotilaitaan.
Yhtä tärkeää on arvioida myös omaa itseä ja omia tekemisiä.
Tästä muistutti edesmennyt legendaarinen puoluesihteeri Arvo Korsimokin.
Hän kehotti jokaista keskustalaista kysymään itseltään, onko kukin tehnyt oman poliittisen työnsä niin hyvin kuin on voinut.
Sama kysymys sopii esittää yhä:
Olenko puolustanut oman puolueen politiikkaa? Olenko selittänyt sitä oikein päin?
Tarina tosin kertoo keskustan takavuosien kokouksista kertoneiden uutisten päättyneen yleensä kuivaan toteamukseen:
”Lopuksi haukuttiin herrat.”Terve kritiikki onkin aina paikallaan.
Mutta yhtä tärkeää on myös tukea omia johtajia ja etenkin silloin, kun he tukea tarvitsevat.