Kuningaskikkailija

Pakina

Vahingonilo on puhtainta iloa. Ehkä hieman oikeutettuakin silloin, kun vahinko käy itseään tehostavan kikkailun takia.

Kaikki muistavat Kummelista kikkailevan Juhan. Ei olisi sattunut Juhaa kohta leukaan, jos olisi malttanut.

Tasaisella maalla harvemmin sattuu, jos malttaa. Kieltämättä ylisuojeleva äitini tapasi toistella kansanviisautta ”Maallehan maa kaataa”. Ei huku kun ei mene veteen, ei putoa kun ei mene puuhun tai lentokoneeseen.

Silti aina löytyy pikkupekka joka ajaa fillarilla ensin ilman käsiä ja sitten ilman hammasta.
”Kehittyneempi” sukupolvi, mopojonnet, ajaa takapyörällä. Sitä sanotaan keulimiseksi. Siitä on tullut kielikuva ”mopo alkoi keulia”.

Olen ollut aina sitä mieltä, että mopokielikuvia eivät saa käyttää raitiovaunumatkustajat, joiden farkkujen puntit eivät ole koskaan haisseet bensalle, jotka eivät tiedä miltä kaksitahtibensa maistuu, kun suutin on jouduttu imaisemaan puhtaaksi.

Ihmisiä kuolee kikkailuun. Miksi ei voida ottaa valokuvaa perinteiseen malliin?

Ei voida, koska rakkain kuvauskohde on ihminen itse. Omahyväistä kuvaamista, jonka harrastaja olisi Coca-Cola-kameroiden aikaan kiikutettu hoitoon, kutsutaan selfieksi.

Ahkera selfie-kuvaaminen antaa narsismin tautiluokituksen automaattisesti.

Ja sitten se selfie halutaan ottaa törmällä, partaalla, reunalla. Vielä yksi askel taaksepäin,
niin näyttää hienolta. Paitsi että syöksyy kuolemaansa.

Hauskat kotivideot ovat kikkailun juhlaa. En koskaan voinut sietää ohjelmaideaa, en varvistelevaa juontajaa, jota oikeasti olisi kuulunut lopussa heitellä betoniporsailla ja kahvakuulilla.

Sen verran kuitenkin ehdin nähdä, että ei ollut hauskaa, oli myötähäpeää. Ja kikkailijaa sattui, usein jalkoväliin. Empatiasäädöilläni se ei jaksa naurattaa.

Mutta kikkailu. Konttorineiti on oppinut, somesta tietenkin, että ravintolassa kuuluu tanssia pöydällä. Se kai on bilettämistä. Kikkailija putoaa pöydältä, nilkka menee.

Ja sitten kuningaskikkailija. Kun Espanjassa on kuningas ottamassa vastaan paraatia, niin eikö olisikin hienoa, että äijä tulee Espanjan lipun kanssa liitovarjolla taivaalta. Ja tuli!

Uutisissa näytettiin kuinka äijä kietoutui lyhtypylvääseen. Hämillinen yleisö antoi aplodit. Uutisankkuri puri huultaan. Minun ei tarvinnut pidätellä. Nauroin.

Jari Nenonen Jari Nenonen on haminalainen kirjailija ja pakinoitsija. Hän on kirjoittanut Suomenmaahan vuodesta 1977. Nenosen motto on "Ei se niin vakavaa ole”.

Ei kommentteja

Voit kommentoida kirjauduttuasi palveluun. Tarvitset kirjautumiseen Suomenmaa-tunnuksen