Lukijalta: Tiedon ja taidon vapaa valtatie
Tietotekniikan sujahdettua maailmaamme helpottamaan arkeamme ja työtämme muutama vuosikymmen sitten korostettiin valinnanvapautta ja mahdollisuuksien ruusutarhaa kaikenlaisiin elämämme haasteisiin.
Nyt tuo vapaa valtatie on mutkistunut, ruopattavia ja alituiseen tasoitusta vaativia kuoppia täysi. Murtumia ja yllätyksellisiä railoja on myös yllin kyllin.
Tarvitaan lisää varalentokenttiä pilvissä liitävien ajatusrakennelmien ja tietotonnien turvallisille laskeutumisille. Oivallisista ohituskaistoista on myös kysyntää ja ronskeja roskakoreja siivottomuuksien siivoamiseen.
Vielä loputonta toivelistaani täydentäisin vastuullisuuden varajärjestelmillä, sillä voi tuo valtatie niitäkin tulevaisuudessa tarvita. Sanastoa voisi jo nyt selkeyttää ja supisuomentaa hybridit, mobiilit ja kaikenlaiset anglismit.
Kautta ihmiskunnan historian eivät totaaliset kiellot ole tepsineet, kun väki on päässyt jonkin vallattomaksi ryöstäytyneen mukavuuden makuun. Yleissivistys, kiinnostus ja tahtomisen taito oppia erilaisten asioiden ja alueiden sekä ihmisten kokonaiskulttuureista. Koululaitoksella on tässä merkittävä rooli.
On muistettava, että vielä on polkuja, kujia, teitä ja tunneleita, jotka eivät ole digitalismin kyllästämiä. Kevään ensimmäinen muuttolintu hiirenkorvaisella oksalla on aito elämys ja ilo.
Kulttuuria ja erityisesti taiteita ja liikuntaa huudetaan apuun, kun teknologian tyrskyt uhkaavat todellista inhimillistä elämää ja arkea. Kulttuuri ei ole huutokauppa, jonka voi tarvittaessa ostaa virkistämään valtatien vilinään kyllästyneelle ihmismielelle.
Tällä hetkellä on luksusta asua maalla, puhtaan luonnon ja raikkaan ilman ympäröimänä. Tietyt palvelut, matkat ja muu arkihuolto sujuu hyvin suunnittelemalla.
Hyötyliikunta, tiettyjen omatoimisten toteutusten toimittamisessa ajaa päivittäisen fysiikan huoltamisen. Kaikkea ei tarvitse tehdä nopeusennätysten tai helppouden kriteereiden valossa.
Vapaus on arvo, ja siihen liittyy aina vastuu, jos haluaa säilyttää ja ylläpitää tätä kultaakin kalliimpaa arvoa.
Aune Linnimäki
taidehistorioitsija
Rantasalmi
Tällä palstalla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia. Voit jättää kirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/