Kotimaisen naudanlihan ja maitotaloustuotteiden käyttö on ympäristöteko
Ilmastohuoli ja ympäristö ovat viime viikkojen aikana olleet jatkuvasti uutisotsikoissa.
Ensin ilmastokokous, lihasta luopuminen Helsingin tilaisuuksissa ja sitten uutisoitiin varpuslintujen vähenemisestä.
Hyvin vähälle huomiolle jäi se uutinen, että suomalaisten aiheuttamasta ympäristökuormasta puolet toteutuu Suomen rajojen ulkopuolella tuotettujen tavaroiden ja elintarvikkeiden tuotannosta ja kuljetuksesta tänne.
Niitä ei lasketa suomalaisten synniksi.
Lintukadolla sekä maidon- ja lihantuotannon välillä on yhteys.
Tuotannon määrä on säilynyt käytännössä samalla tasolla, mutta yksikkökokojen kasvaessa ja pienten karjojen lopettaessa laajoja alueita on jäänyt ilman nautakarjaa ja kyseisten lintujen elinolosuhteet ovat siksi kaventuneet.
Juuri kottaraiset, varpuset ja pääskyset pienempien ötököiden ohella hyötyvät karjatalouden ympärillä olevasta elinympäristöstä,
Jos Helsingin esimerkkiä luopua lihan ja maitotaloustuotteiden käytöstä seurataan laajemmin, tuotanto vähenee, kyseiset elinolosuhteet heikkenevät edelleen ja lintu ym. eliöstön määrien väheneminen jatkuu.
Itämeren tilan heikkoutta perustellaan yleisesti kotieläintalouden määrällä Lounais-Suomessa.
Tekstin yhteydessä nähdään usein kuva laitumella olevista lehmistä. Mutta mikäli nurmiviljely vaihdettaisiin yksivuotiseen kasvinviljelyyn, lintujen ja muiden eliölajien elinolosuhteiden heikkenemisen lisäksi ravinnevalumat vesistöihin kasvaisivat merkittävästi.
Jos Itämerta ajatellaan, nautatalous ja nurmiviljely rantalaiduntamisen ohella ovat osa ratkaisua. Jos luonnon monimuotoisuutta ja pörriäisiä ajatellaan, erityisesti laiduntaminen on tärkeä osa ratkaisua.
Jos ilmastoa ajatellaan, kaiken kotieläintalouden jatkeeksi olisi saatava laaja biokaasuntuotanto.
Markkinoille olisi saatava teollisesti valmistettu ja sitä kautta hinnaltaan edullinen (vrt. teollisesti valmistettu pienydinvoimalahanke kaupunkien lämmön- ja sähkön tuotantoon) tilakokoluokan biokaasulaitos, joka mahdollistaisi kaasutuotannon laajenemisen riittävästi.
Kotieläintuotannon päästöongelman lisäksi se olisi ratkaisu myös Saaristomeren ravinneongelmaan.
Kasvukaudella leikattu ruovikko on ravinteikkaana hyvä raaka-aine kaasuntuotantoon, sillä se sisältää siinä vaiheessa runsaasti ravinteita.
Sen poistaminen merestä poistaa samalla juuri niitä ravinteita, joista kesäiset leväkukinnot johtuvat.
Kaasutuksen jälkeen jäljelle jäävä kasvismassa sisältää kaikki ne kasviravinteet, jotka siinä merestä poistettaessa olivat, mutta helppoliukoisessa muodossa, ja on hyvää lannoitetta korvaamaan kemiallisia keinolannoitteita.
Biokaasu on tuotettava raaka-aineen syntysijoilla. Mikäli kaasutus tehdään jossain jättilaitoksessa, suuren energiatiheydeltään alhaisen massamäärän kuljettaminen kymmeniä kilometrejä jättilaitokselle vie valtaosan tuotetusta energiasta ja ilmastohyöty jää vähäiseksi.
Uusimman tekniikan nurmiviljely lisää maan hiilipitoisuutta.
Nurmirehua syövä nauta tuottaa metaania huomattavasti vähemmän kuin brasilialainen verrokkinsa ja jos lannassa syntyvästä metaanista tehtäisiin polttoainetta, suomalainen naudanliha ja maito olisivat hiilinegatiivisina ilmaston kannalta osa ratkaisua.
Pienemmät ravinnevalumat vesistöihin ja luonnon monimuotoisuuden lisääntyminen ovat lisäbonus.
Tältä pohjalta suomalaisen naudanlihan ja maitotaloustuotteiden käyttö on laajasti vaikuttava ympäristöteko.
Ismo Saari
Salo