Keskustan Pride-kooma

Mielipide

Kukahan keskustan puoluejohdossa päätti, että keskusta tekeytyy kuolleeksi Pride-viikon ajaksi? Ajatuksena lienee ollut, että kyllä se Pride siitä ohi menee ja sitten voidaan taas jatkaa muina miehinä ja naisina ’oikeiden asioiden’ parissa. 

Ainoa ongelma tässä taktiikassa on se, että Pride ei ’mene ohi’ eikä sitä voi ohittaa. Ei nyt, ei tulevina vuosina eikä kenties tulevina vuosikymmeninäkään. Perusoikeuksien ja länsimaisten arvojen puolustamisen merkitys ei poistu vaan pikemminkin nousee yhä keskeisemmäksi, kun demokratiat ja autokratiat käyvät sotaa Euroopassa ja globaalisti. 

Keskustan nimissä ei Pride-viikon aiheista sisällöllisesti viestitty eikä annettu minkäänlaista kannanottoa.

Puoluesihteeri toki osallistui ja oli tavattavissa Helsinki Priden tapahtumissa. Tämä oli hienoa, mutta tapahtui pikemmin puoluejohdosta huolimatta, kuin sen ansiosta. Ministereiden, varsinkin puolueen varapuheenjohtajana toimivan kulttuuriministerin, poissaolo medioista sai aikaan hyytävän tyhjyyden tunteen.

Milloin keskustasta on sukeutunut tällainen sulkeutunut, änkyrämäinen, äärikonservatiivinen puolue? Mihin on unohtunut sivistys, ihmisyysaate, perustuslain kunnioittaminen ja ihmisoikeudet?

Perusoikeuksista näyttää muistissa pysyvän vain positiivinen uskonnonvapauden tulkinta, muita ei viitsitä, haluta tai osata muistella. YK:n ja Euroopan ihmisoikeussopimukset on unohdettu ja ihmisoikeuksien jakamattomuuden periaate ilmeisestikin täyttä hepreaa.

Suomessa on puolue niille, joiden mielestä uskonto ja politiikka voidaan sotkea yhteen ilman ongelmia. Myöskin löytyy puolue punaniskaisille änkyröille, joiden mielestä naisen paikka on hellan ja nyrkin välissä ja tieteellisen tiedon voi aina ohittaa öyhöttävällä some-faktalla.

Olen aina ajatellut, että keskusta tarjoaa turvallisen, ihmisten erilaisuuden hyväksyvän, juurevien järki-ihmisten vaihtoehdon. Pride-viikon kokemusten valossa puolue näyttää kuitenkin olevan enemmän valtaan rakastuneiden, opportunististen kyläpoliitikkojen liitto. 

Harriet Lonka

Helsingin Keskustan puheenjohtaja

Kommentit (1)

  • Lukija9

    On käsittämätöntä, kuinka Keskusta vaikenee tai peremminkin osoittaa paheksuvasti inhoaan sukupuolisesti poikkeavia ihmisiä kohtaan. Ollaan niin ulkokullaisia sukupuoliasioissa, että hämmästyttää pientä kulkijaa. Kannattaa muistaa, että kaikki me olemme sukupuolisesti sitä, miksi meidät on luotu. Tuskinpa kukaan on omaehtoisesti hankkiutunut sukupuolisesti poikkeavaksi? Annetaan kaikkien kukkien kukkia ja tulla elämänasenteillaan autuaaksi ja ennen kaikkea onnelliseksi.
    Vaikenemalla Keskusta hyväksyy syrjinnän tässä asiassa ja menettää jälleen kannatustaan. Puoluejohdon on tultava avoimesti ulos hyväksyvillä lausunnoillaan…
    Minun sympatiani ns. normaalina on sateenkaariporukan puolella…

Voit kommentoida kirjauduttuasi palveluun. Tarvitset kirjautumiseen Suomenmaa-tunnuksen