Vieraskynä: Suomalainen aamukahvikeskustelu, ja miten keskustankin pitäisi siihen reagoida
Aamukahvikeskustelussa on uusi sävy.
Ennen: ”Paljonko siellä on pakkasta?”
Nykyisin: ”Mitähän hullua se Trumppi on nytten tehny?”
On muitakin sankareita: Putin, Xi Jinping, Kim Jong-un, Lukashenka, Maduro, Netanjahu, Erdogan, Orban…Ja liuta lisää.
Miehiä kaikki, ja siis myös Euroopassa, mikä on mielestämme sentään yhteiskunnallisen kehityksen huipulla.
Mutta niin unohtuvat maailmansodatkin.
Ratkaisu on ollut ”sääntöpohjainen maailmanjärjestys”.
Se perustuu rauhanomaisiin periaatteisiin, liberaaleihin ja humaaneihin arvoihin. Se perustuu yhteistyöhaluun ja ennakoitavissa olevaan tulevaisuuteen. Ja se perustuu toisten kunnioittamiseen. Väkivalta on suljettu kokonaan pois.
Nyt näihin arvoihin pyyhitään kuraiset saappaat.
Pienille valtioille sääntöpohjainen maailmanjärjestys on arvopohja mutta myös henkivakuutus, olemassaolon takuu.
Sääntöpohjainen maailmanjärjestys kasvaa kansanvallasta. Siksi demokraattisten valtioiden pitää myös puolustaa tätä järjestelmää.
Niin pitää tehdä Suomenkin. Ja paljon voimakkaammin kuin nyt. Emme saa pää piilossa ajatella, että ”onneks ei koske meitä”. Kansainvälisen oikeuden loukkaukset koskevat aina kaikkia.
Erityisiä uhkia on nyt kolme: autoritaariset järjestelmät, kansallinen itsekkyys ja superrikkaiden ihmisten kyltymätön ahneus.
Itsevaltaiset johtajat oikein herkuttelevat ”kansallisella edulla”:
”Meitä kohdellaan väärin! Meidän on saatava enemmän! Meitä uhataan!”
Mutta on väärä linjanveto huolehtia pelkästään oman maan edusta. Se vain lisää epätasa-arvoa. Sitä paitsi kansallinen itsekkyys näyttää johtavan usein oligarkkiyhteiskuntiin. Ne ovat murheellisia demokratian epäonnistumisia.
Rauha, ilmastonmuutos tai luonnonvarojen jakautuminen ovat yhteisiä huoliamme. Niitä on paljon lisääkin: ruoan riittävyys, uudet pandemiat, rikkaiden ja köyhien välinen kuilu…
Suurten linjojen vetoon tarvitaan uskallusta.
Suomessakin – ja myös keskustassa – tarvitaan nyt rohkeutta puolustaa demokratiaa ja siitä kumpuavaa sääntöpohjaista maailmanjärjestystä. Vain siten voimme kamppailla yhteisiä, jättimäisiä uhkia vastaan.
Sen pitää tapahtua poliitikkojen puheissa ja teoissa. Arkailematta ja selkeästi.
Kansalaiset sitä odottavat. He odottavat, että Suomi nousee sanomaan, että suunta on ihan väärä. Emme lähde tällaiseen hullunmyllyyn mukaan. Emme hyväksy poliisivaltioita, sensuurin kiristämistä ja demokraattisten oikeuksien polkemista.
Sanokaa niille niin, että varmasti ymmärtävät:
Maapallo ei ole isojen lasten monopolipeli, missä kukin pelaa itse keksimillään säännöillä. Ei siis enää uusia hitlereitä ja stalineja, jotka siirtelevät rajoja, uhkailevat pienempiään ja suunnittelevat rosvoretkiään.
Suurten linjojen vetoon tarvitaan uskallusta. Mutta niistä, jotka rohkenevat ensin niin tehdä, tulee suuria poliitikkoja. Ne, jotka yhtyvät kuoroon vasta sitten, kun latu on jo auki, jäävät rivimiehiksi.
Ottakaa, keskustan johtajat, aloite käsiinne. Teitä käskee myös puolueen perintö. Alkio, Kallio, Kekkonen… He olivat sovun ja sopimisen suuria nimiä.
Demokratiaa puolustetaan erityisesti vaaleissa. Ryhtykäämme ehdokkaiksi, toimikaamme puolueissa, puolustakaamme järjestelmäämme.
Kansanvalta näyttää joskus tuskallisen hitaalta puurtamiselta ja loputtomalta keskustelulta. Mutta niin saa ollakin. Sananparsi ”on parempi, että päättäjiä on enemmän kuin vähemmän” on erikoisen hyvä.
Kun yhdellä ihmisellä (tai kansanvaltaisen kontrollin ulkopuolella olevilla klikeillä) on paljon valtaa, ollaan tuhon teillä. ”Valistunut itsevaltius” on roskapuhetta.
Suomenmaa julkaisee viikottain politiikan ja median asiantuntijoiden Vieraskynä-kirjoituksia. Kirjoituksissa analysoidaan puoluepolitiikan asetelmia ja suomalaista yhteiskuntaa muovaavia trendejä. Vieraskynissä esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajien omia näkemyksiä.