Abdirahim Husu Hussein kiinnostunut keskustan varapuheenjohtajuudesta

Keskustan johto

Abdirahim Husu Hussein on kiinnostunut keskustan varapuheenjohtajuudesta.

Asia kävi ilmi perjantai-iltana Imatralla keskustan kunnallisjärjestön järjestämässä maahanmuuttoa koskevassa tilaisuudessa, jossa Hussein toimi alustajana.

Yleisökysymykseen ”haluatko tulevaisuudessa puolueen johtoon” Hussein vastasi kiertelemättä.

– Olen valmis varapuheenjohtajakilpaan, jos minua pyydetään siihen mukaan. Voin olla vaikka se musta hevonen. Itse en ole tyrkyttämässä itseäni.

Hussein kertoi, että jo vuoden 2014 puoluekokouksen alla liikkui huhuja hänen varapuheenjohtajaehdokkuudestaan.

Nyt hänelle on ehdotettu lähtemistä kisaan mukaan keskustan ensi kesän puoluekokouksessa Seinäjoella.

– En ole tuonut asiaa aiemmin julki. Nyt tuon, koska kiinnostus on herännyt.

Yleisöstä kannustettiin Hussenia: keskusta tarvitsee monikulttuurisuuden asiantuntijaa, koska turvapaikanhakijat ovat osa tulevaisuuden suomalaista yhteiskuntaa.

Hussein tuntee lähtökohdikseen suomalaisuuden ja keskustalaisuuden.

– Muualla kuin Helsingissä on paljon helpompaa olla keskustalainen, hän naurahtaa.

Tulevaisuudessa Hussein toimii asiantuntijatehtävissä yrityksessä, joka vie suomalaisia pieniä ja keskisuuria yrityksiä Afrikkaan. Suomalaisten yritysten viennin kasvattaminen tulee olemaan myös hänelle vahva poliittinen teema, kuten työllisyys ja turvallisuus.

Hussein on koulutukseltaan yhteisöpedagogi.

Hän on Helsingin varavaltuutettu ja on ollut kahdesti keskustan Helsingin vaalipiirin listoilta ehdolla eduskuntaan. Toinen ehdokkuus toi tuhat ääntä enemmän kuin ensimmäinen.

Hussein tunnetaan Yle Puheen ohjelmasta Ali ja Husu, jolla on viikossa noin 100 000 kuulijaa.

Hän on tehnyt Suomessa järjestötyötä yli kymmenen vuotta etenkin tasa-arvon ja monikulttuurisuuden edistämisen parissa.

Imatran tilaisuudessa hän puhui muun muassa turvepaikanhakijoiden kotouttamisesta.

– Toiminta keskustapuolueessa ja puolueen alkiolainen aate auttoi minua aikanaan kotoutumaan Suomeen, Hussein kiitteli.