Vihreiden ja persujen pihdeissä
Seppo Kääriäinen, Pekka Perttula ja Ossi Martikainen sanovat osuvasti, että keskustan tila on juuri niin tukala kuin miltä näyttää. Nyt ei haasteta vain oikealta ja vasemmalta, vaan ollaan uusien äärihaastajien pihdeissä.
Persut ovat vieneet enemmän, mutta radikaalisti heikentynyt nuorisokannatus on vuotanut pääasiassa vihreille. Ne ovat rokottaneet myös kokoomusta ja demareita.
Uudet haastajat ovat hakeutuneet toistensa vastavoimiksi. Ne liioittelevat tolkuttomasti, toiset muukalaisvaaraa ja toiset ilmastoahdistusta. Toistensa ääniä ne eivät tavoittele.
Ääripäät pärjäävät, koska ihmiset tietävät, mitä mieltä ne ovat heille tärkeistä asioista.
Ääripäät pärjäävät, koska ihmiset tietävät, mitä mieltä ne ovat heille tärkeistä asioista. Niillä on identiteetti.
Keskustan identiteetti on hämärtynyt. Ennen suomalaiset tiesivät sen sovittelevaksi ja kumpaankin suuntaan yhteistyökykyiseksi, mutta myös itsetuntoiseksi oman vaihtoehdon esittäjäksi, olipa oppositiossa tai hallituksessa.
Keskusta tiedettiin desentralistiseksi, voimallisesti keskittymistä vastustavaksi puolueeksi. Tiedettiin, että se ajaa sosiaalista ja sivistyksellistä tasa-arvoa, on perusturva-, peruskoulu- ja maakuntayliopistopuolue. Sen ulkopolitiikan tiedettiin perustuvan naapurisopuun ja puolueettomuuteen. Sanomassa oli realismia, mutta myös tunnetta.
Ajat ja haasteet ovat globalismin ja EU:n oloissa muuttuneet, mutta tuskin nuo ovat ytyään menettäneet. En sano, että ne ovat unohtuneet, mutta liiaksi talouspuheen varjoon ne ovat jääneet. Talous on tärkeä, mutta ei ainoa tärkeä. Välinehän se on, omien asioiden edistämiseksi.
Keskustan omimpia asioita eivät nyt oikein tunnista omat eikä vieraat.
Eikä pidä yrittää kelvata kaikille. Desentralistisen sanoman laimeneminen vei uskon maakunnissa, mutta kannatuskato kohtasi metropolialueellakin.
Uusi nousu vaatii uusia kannattajia, mutta ensi hätään varsinkin entisiä.
Kouvolan äänestykseen ei liity sellaista jännitettä ja intohimoa kuin aikanaan Väyrysen ja Virolaisen tai Ahon ja Kuuskosken kilpaillessa. Valittiinpa kumpi tahansa, johtajaksi saadaan nuorenpuoleinen, pätevyytensä ministeriksi asti todistanut poliitikko.
Linjasta ei valita, koska eroja ei ole tunnistettu. Ei haittaa.
Johtajan suuri haaste on hämärtyneen identiteetin kirkastaminen. Se syntyy katselemalla historiaa, mutta varsinkin keskustelemalla omien kesken, erimielisyyksiä pelkäämättä. Pakotettu yksimielisyys passivoi ja karkottaa.
Tarvitaan myös keskustelua toisten, varsinkin uusien haastajien, kanssa. Vertaillen arvoja ja näkemyksiä arvostavasti ja asiallisesti, sekä periaate- että käytännön tasolla.
Keskustan ikiaikainen väri on vihreä, ja keskustanuorten pinssissä luki ”Vihreä aalto”. Perussuomalaisten juuret ovat SMP:ssä, ja sen juuret maalaisliiton periferiaperinteessä.
Sekä vihreys, luomakunnan viljeleminen ja varjeleminen, että kansallisaate ja isänmaallisuus kuuluvat erottamattomasti keskustalaisuuteen. Niitä ei saa luovuttaa äärimielisten väärinkäytettäviksi, vihan ja pelon lietsontaan.
