Ei ihminen työpaikkaa tarvitse
Harvinainen yksimielisyys vallitsee siitä, että työelämän ulkopuolella on nyt liian moni työikäinen ja -kykyinen ihminen.
Syistäkin ollaan melko lailla yhtä mieltä: ei ole niitä työpaikkoja. Tai sitten työtä kyllä on, mutta työnantajalla ei ole varaa maksaa siitä. Tai sitten työtä on, mutta ei ole sitä työnantajaa, joka onnistuisi liittämään työn rahatalouden piiriin.
Jonkun mielestä työtä on, mutta se ei tekijöille kelpaa, koska nämä ovat velttoja ja kelvottomia; tämä näkemys on kuitenkin aika harvinainen.
No, mitä pitäisi tehdä? Ehdotukset vaihtelevat: kannustetaan työnantajia luomaan työpaikkoja. Lisätään palkkaeroja. Lasketaan palkkoja. Maksetaan matalapalkkatukea. Keksitään niitä innovaatioita. Satsataan koulutukseen. Järjestetään lisää työllisyyskursseja.
Ei, ei. Monia näistä on jo kokeiltukin, mutta eivät ne tunnu paljon auttaneen. Ei työnantaja palkkaa ketään, jota ei tarvitse. Surkea palkka näkyy uutena asiakkaana asumistukijonossa, ja pelkkä koulutus ei ratkaise, jos työmarkkinat ovat hyydyksissä.
Ehdotan uutta näkökulmaa: ei ihminen työpaikkaa tarvitse. Hän tarvitsee paikan taloudessa.
Paikka taloudessa tarkoittaa sitä, että kansantalouden laajassa vesistössä ihmiseen osuu riittävä rahapuronen, jonka turvin ihminen syö, asuu, elättää lapsensa ja iloitsee elämästä.
Ihmiseltä eteenpäin virtaava raha ruokkii muiden vastaavia purosia. Kaikille riittää.
Paikka taloudessa antaa mahdollisuuden arvokkaaseen elämään. Siihen ihminen tietysti tarvitsee lisäksi muita ihmisiä ja järkevää tekemistä. Paikka taloudessa voi olla perinteinen työpaikka, mutta se voi olla mitä tahansa muutakin.
Paikka taloudessa tarkoittaa sitä, että kansantalouden laajassa vesistössä ihmiseen osuu riittävä rahapuronen, jonka turvin ihminen syö, asuu, elättää lapsensa ja iloitsee elämästä.
Johanna Korhonen
Miten tämmöisiä paikkoja rakennetaan? Ratkaisu ei voi edes periaatteessa olla kaikille sama, koska paikkoja tarvitaan lopulta yhtä monta kuin on ihmisiäkin.
Yhdellä on tavallinen työpaikka, mutta lyhennetyllä työajalla, koska hän lisäksi häärii omaishoitajana. Toinen yhdistää osatyökyvyttömyyseläkkeen, palkallisen naapuriavun ja mikroskooppisen yrittäjyyden. Kolmannen paikka taloudessa täyttyy työnhaulla, lisäkoulutuksella ja keikkatyöllä, joka ei aiheuta työnhaun ja opiskelun rahapuroseen mitään ongelmaa, päinvastoin.
Mutta eihän meidän systeemiin sovi tuommoinen, kuulen sieltä jo jonkun huutavan.
Työllisen pitää olla aina töissä ja työttömän aina työtön! Jos on eläkeläinen tai työkyvytön, pitää olla sitten juuri sitä, sataprosenttisesti ja täysillä! Ja opiskelijan pitää opiskella, ei mitään muuta, ja mennä sitten siihen työpaikkaan! Muuten menee hyvä systeemi pilalle!
Sepä se. Yritettäisiinkö silti edes ajatella, että toisinkin voisi olla?
