Sopiminen on tahtolaji
Suomalainen yhteiskunta on herännyt lähestyvään työmarkkinakierrokseen. Osalla isoista vientiteollisuuden sopimusaloista työehtosopimukset ovat katkolla ennen vuodenvaihdetta.
Kierrokseen sisältyy poikkeuksellista mielenkiintoa, kun kahdella merkittävällä toimialalla, metsäteollisuudessa ja teknologiateollisuudessa, neuvotteluja työntekijöiden työehdoista käydään uudelta pohjalta.
Ensin valtakunnallisista työehtosopimuksista irtaantui Metsäteollisuus ry. Viime keväänä liikahti toinen suomalaisen työmarkkinasopimisen kivijalka, kun Teknologiateollisuus ry päätti jakaa työehdoista sopimisen kahtia valtakunnalliseen ja yrityskohtaiseen sopimiseen.
Kahden merkittävän työnantajajärjestön yksipuoliset ilmoitukset ovat luonnollisesti synnyttäneet epävarmuutta ja -selvyyttä työmarkkinoilla.
Sanotaan, että asioilla on tapana järjestyä. Näin tapahtui keskiviikkona, kun Paperiliitto ja Stora Enso ilmoittivat solmineensa yrityskohtaisen sopimuksen.
Uudessa työmarkkinatilanteessa syntynyttä ensimmäistä sopimusta voi pitää historiallisena eikä sen merkitystä ole syytä vähätellä. Sopimus osoittaa, että jäykäksi väitetty suomalainen työmarkkinajärjestelmä kyllä joustaa ja taipuu tilanteen ja toimintaympäristön muutosten mukaan.
Seuraavat viikot näyttävät, mitä yhden suuren metsäkonsernin sopimus saa aikaan. Metsäteollisuudesta voi tuota pikaa tulla lisää hyviä uutisia, mutta alan yrityksissä on myös potentiaalisia murheenkryynejä. Työmarkkinasopimisessa pelkkä taito ei riitä, jos aito tahto sopia puuttuu.
Teknologiateollisuudessa odotetaan tarkempaa tietoa uuteen työnantajayhdistykseen liittyneiden yritysten määrästä. Vielä ei tiedetä, kuinka paljon ja mitkä yritykset havittelevat valtakunnallista työehtosopimusta. Aika hoitaa asiaa, mutta ei kokonaan poista tärkeän vientialan sopimustilanteen ympärillä olevaa epävarmuutta.
Kaikkia ei työmarkkinoiden tilanne tunnu huolestuttavan. Pikemminkin päinvastoin; on kuultu sellaisiakin puheenvuoroja, että talouskasvun lyhytaikaisella hyytymisellä ja työmarkkinaselkkauksilla ei ole suurta väliä, kunhan vain pääsemme eroon pitkistä ja monimutkaista työehtosopimuksista.
Puheenvuorot osoittavat, että monille työmarkkinoiden ja sopimisen myllertäminen on ennen kaikkea ideologinen kysymys. Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n entinen työmarkkinajohtaja Lasse Laatunen ei osu harhaan, kun hän sanoo ay-liikkeen vallan murentamisen ja selkävoittojen hakemisen olevan näiden tahojen toiminnan motiivina.
Ovat puhujien motiivit mitä tahansa, työehtosopimusten pituuteen vetoaminen tuntuu kovin heppoiselta ja hupaisalta – joku voisi sanoa vastuuttomalta – perusteelta uhrata koronan jälkeen tärkeä talouskasvu.
Eikö joidenkin oikeusoppineiden, ekonomistien ja poliitikkojen lukunopeuden ja luetun ymmärtämisen taidon parantaminen olisi yhteiskunnan kannalta helpompi ja halvempi tapa ratkaista moinen ongelma?
Uskon edelleen, että työmarkkinoilla molempien osapuolten ja yhteiskunnan kannalta paras lopputulos syntyy yhdessä neuvottelemalla ja sopimalla. Työehdoista sopiminen on ajan saatossa myös muuttunut ja muuttuu edelleen, vaikka toisin väitetään. Keskiviikkona syntynyt sopimus on tästä hyvä esimerkki.
Mistä sitä tietää, vaikka halu ja kyky sopia henkilökunnan työehdoista on tulevaisuudessa yrityksille kilpailuvaltti, kun ne kilpailevat osaavasta työvoimasta. Onhan niitä jo nyt käytössä erilaisia sertifikaatteja, ainakin metsäteollisuudessa.
Minun silmissäni tasavertainen ja oikeudenmukainen sopiminen osoittaa yritykseltä yhteiskuntavastuuta siinä missä tuotteiden eettisyys tai ympäristöystävällisyys. Korskeat, riidanhaluiset ja ylimieliseltä näyttävät yritykset eivät sopimisen sertifikaattia ansaitse.
