Pekka Aittakummun loikasta
Lauantaipäivän kotimaisen politiikan suuri uutinen oli keskustan Oulun vaalipiiristä valitun kansanedustaja Pekka Aittakummun loikka perussuomalaisten eduskuntaryhmään ja puolueeseen.
Asiasta on sittemmin käyty etenkin sosiaalisessa mediassa aika rapsakkaa keskustelua. Puolueet eivät ole vankiloita ja puoluetta voi tietysti halutessaan vaihtaa. Mutta tällaista toimintaa voi myös arvostella ja sen motiiveja pohtia. Olen hyvin pahoillani Pekka Aittakummun ratkaisusta.
Muutama viikko sitten juttelin ystäväni kanssa, että Aittakumpu on pitkästä aikaa virkistävä poikkeus keskustalaisten kansanedustajien joukossa. Onhan siellä muitakin enemmän tai vähemmän konservatiiveja, mutta he eivät yleensä erityisemmin profiloidu arvokysymyksillä.
Aittakumpu esiintyi voimakkaasti perinteisten, konservatiivisten arvojen puolustajana tavalla, joka varmasti monia ärsytti. Mutta tällaisellekin linjalle täytyy olla keskustaliikkeessä tilaa.
Tämänkaltaisiin arvokysymyksiin aikanaan voimakkaasti otti kantaa muun muassa kunnioitettu opetusneuvos Kerttu Saalasti.
Itse en kaikkien Aittakummun ulostulojen sanamuotoja pitänyt erityisen harkittuina. Mutta onko ollut harkittua sekään, miten jotkut arvoliberaalit keskustalaiset ovat jo kauan ennen viime lauantaita somessa haukkuneet Aittakumpua ja toivottaneet hänelle tervemenoa?
Jos meillä on tilaa keskustanuorten parista korkealla profiililla tehdyille ulostuloille, milloin uskonnonopetuksen lopettamisen, prostituution edistämisen tai monenlaisten ideologisesti hyvin vihreiden ajatusten julkitulolle, niin silloin täytyy olla myös konservatiiveille ja ihmisille, jotka esimerkiksi uskonnollisen vakaumuksensa pohjalta puolustavat ihmisen elämää kohdusta luonnolliseen kuolemaan tai lähtevät siitä biologian tosiasiasta, että jokaisella lapsella on äiti ja isä.
Eduskuntaryhmän aikanaan antama huomautus Aittakummulle oli märkä rätti tuhansien keskustalaisten kasvoille.
Toinen asia sitten on, mitkä olivat Aittakummun loikan todelliset motiivit. Hän on tuonut esiin esimerkiksi Elokapinan ja Ylen rahoituksen. Ei kai keskustan eduskuntaryhmässä ole ketään, joka Elokapinan laittomuuksia kannattaisi? Ja Yleisradion painotukset jo ”reporadion” ajalta tiedetään,
mutta ei kai sekään keskustan syytä ole.
Uskon, että Pekka Aittakummulla olisi voinut maltillisemmalla ja harkitummalla toiminnalla olla pitkä ja tuloksekas ura edessään keskustaliikkeessä. Hän sai viime eduskuntavaaleissa Oulun vaalipiirin keskustalaisista kansanedustajista toiseksi eniten ääniä Tuomas Kettusen jälkeen.
Pohjois-Pohjanmaan jäsenvaaleissa hän on saanut voimakkaan luottamuksen. Olisi luullut tälläkin jotain arvoa olevan. Aittakumpu on saanut paljon keskustaliikkeeltä.
Mitä hänen juurevat äänestäjänsä tästä toiminnasta ajattelevat, sen aika näyttää. Henkilökohtaisesti en usko, että Aittakummun perässä mitään suurta siirtymää keskustasta perussuomalaisiin tapahtuu.
Tuskinpa isommin edes hänen äänestäjiensä joukossa. Tällaisesta ei juuri näy merkkejä, pikemminkin päinvastoin. Monet hänen tukijansa ovat julkisesti ilmoittaneet jatkavansa keskustassa ja vedonneet myös toisiin, että he tekisivät samoin.
Politiikka on kuitenkin pitkäjänteistä vaikuttamista. Itselläni keskustaliikkeessä tulee täyteen ensi keväänä 25 vuoden mittainen matka. Sunnuntaina vietetyillä 40-vuotispäivilläni minulle luovutettiin puoluehallituksen myöntämä hopeinen ansiomerkki tunnustuksena.
Onko siellä kovan talousoikeiston riveissä nyt parempi puolustaa alkiolaisia arvoja, pienen ja vähäosaisen ihmisen asiaa, tai suomalaisen maaseudun ja maakuntien asiaa?
En erityisemmin arvosta puolueloikkauksia. Etenkin kun ne tapahtuvat vaalikauden aikana. On saatu yhden puolueen ehdokkaana äänet ja siirretään mandaatti sitten toiselle puolueelle.
Kun perussuomalaiset hajosivat 2017, pidin hyvin huonona ratkaisuna, että ilman hallitusneuvotteluja keskusta ja kokoomus jatkoivat hallituksessa perussuomalaisista lähteneen ”sinisten” ryhmittymän kanssa. Vaaleissa tämä ryhmittymä sai kansan tuomion ja menetti jokaisen kansanedustajapaikkansa.
Keskustan kannatuksen puolittumiselle on syynsä, ja osa pyykistä on yhä pesemättä. Joka tapauksessa monille meistä, jotka emme ole olleet tyytyväisiä kaikkeen viime vuosien kehitykseen puolueessa, siirtyminen perussuomalaisiin olisi täydellisen mahdoton ajatus.
Puolueittemme tavat tehdä politiikkaa ja traditiot yhteisten asioiden hoitamisesta ovat hyvin erilaiset.
Pohdin myös tämän kansanedustajaloikan osalta, onko siellä kovan talousoikeiston riveissä nyt parempi puolustaa alkiolaisia arvoja, pienen ja vähäosaisen ihmisen asiaa, tai suomalaisen maaseudun ja maakuntien asiaa?
Onko se todella puolue, jossa suomalaista perhepolitiikkaa tai vaikka tiukempaa alkoholipolitiikkaa ihan aidosti voi paremmin ajaa?
Kylmä arki tulee persuissakin vastaan. Aittakummulle se koittaa viimeistään ensi eduskuntavaaleissa.