Voiko viranomaispäätöksiin luottaa?
Pääsiäislomalla lueskelin saamaani kansalaispalautetta.
Yllättävän monessa viestissä kansalaiset pyysivät EU:lta apua Suomen virkamiehiltä saamiinsa päätöksiin. Luottamus viranomaisten oikeudenmukaisuuteensa näyttää olevan koetuksella.
Luottoa ei tunnu liiemmin olevan siihenkään, että yksittäinen kansalainen pärjäisi oikeudessa viranomaispäätöksiä vastaan.
Myös muutoksenhaut oikeudessa koetaan kalliiksi ja riskialttiiksi tavalliselle palkansaajalle.
Viestit pysähdyttivät.
Olen kyllä vuosien varrella kuullut monenlaisia tarinoita poliitikkojen ja virkamiesten mielivallasta, joista merkittävä osa jo pienen tarkastelun pohjalta on osoittautunut aiheettomiksi.
Nyt kuitenkin oikeustajuani koeteltiin, vaikka tiedän, että meillä Suomessa pitäisi voida luottaa viranomaisten päätöksiin.
Pienenä esimerkkinä tähän vaikkapa erään vanhemman naisen ja viranomaisen kirjeenvaihto maantiellä tapahtuneeseen vahinkoon liittyen.
Viranomainen sanoi ”tien olleen suljettu liikenteeltä raskasestein” ja väitti näin naisen tiellä autoillessa ”syyllistyneen tielainrikkomukseen”.
Naisen lähettämien todisteiden pohjalta kävi ilmi muun muassa se, ettei raskasesteitä tiellä ollut ja että kaupungin linja-autot liikennöivät tiellä normaalisti koko päivän, kuten hinausautokin ja monet muut autoilijat tietämättä mitään tien suljettuna olemisesta tai siitä, että ovat syyllistyneet tieliikennerikkomukseen.
Tähän viranomainen lähetti uuden lausunnon, jossa raskasesteistä ei enää puhuttu, vaan vedottiin alueella asuvien yleiseen tietoon tien äkillisestä kunnon muutoksesta ja sanottiin asiasta olleen tiedotuksen radiossa.
Vastaus muuttui 180 astetta, ja ensimmäisen lausunnon suorat valheet kuitattiin vain ”olisi pitänyt tietää, kun radiossa on ilmoitettu, joten ei korvata” lauseilla.
Tätä ja muuta kansalaispalautetta lukiessa mietin, että jos oikeuskansleri on ollut huolissaan hallituksen lainsäädännön valmistelusta, niin oikeusasiamiehellä on varmasti myös syytä olla huolissaan voimassaolevien lakien viranomaistulkinnoista.
Voihan toki olla niinkin, että esimerkiksi edellä lyhyesti kuvaamassani tapauksessa virkamiehen muuttunut tulkinta on pätevä, mutta kansalaisen on sitä ehkä vaikea ymmärtää kun päätöksenteon perusteet muuttuvat eikä siihen sovellettu laki ole tuttu.
Lukemassani palautteessa oli myös niin sanottuja sana vastaan sana -tilanteita, joissa lähtökohtaisesti virkamies on aina oikeassa, ellei kansalainen ymmärrä heti tapahtumahetkellä hoitaa paikalle asianajajaa tai viranomaistahoa.
Kansalaisten kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että viranomaispäätösten oikeudenmukaisuuteen voi luottaa.
Kehotin joitakin yhteydessä olleista lähestymään eduskunnan oikeusasiamiestä ja näin varmistamaan saamansa kohtelun lainmukaisuuden.
Tämä matalan kynnyksen palveluksi tarkoitettu toimintamalli tuntui kuitenkin vieraalta.
Harva edes tiesi tämän mahdollisuuden olemassa olosta. EU:n tuomioistuimen oikeusapu tunnuttiin kuitenkin tuntevan, ja siksi meppiä lähestyttiin.
Kansalaisten kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että viranomaispäätösten oikeudenmukaisuuteen voi luottaa.
Toivon, että Suomi on tässä oikeusvaltiona esimerkkimaa niin, ettei meiltä tarvitsisi asioita viedä EU:n tuomioistuimiin ratkottavaksi.