TiSA-sopimuksen neuvottelut jatkuvat
Viime viikolla Euroopan parlamentti äänesti oma-aloitemietinnöstä koskien TiSA-palvelukauppasopimusta.
Sopimusta koskevat neuvottelut aloitettiin jo vuonna 2013, mutta parlamentti päätti antaa näkemyksensä neuvotteluihin tässä vaiheessa.
Vuonna 2009 voimaan astuneen Lissabonin sopimuksen myötä parlamentin valta kasvoi myös yhteisen kauppapolitiikan saralla.
Myös TiSA-sopimuksen kohdalla parlamentilla on mahdollisuus viime kädessä kaataa komission EU:n puolesta neuvottelema sopimus, ja siksi komission on kuunneltava parlamenttia.
Komissio neuvottelee tällä hetkellä useista vapaakauppasopimuksista eri mantereilla. Nyt ajankohtainen TiSA tarjoaa onnistuessaan Suomelle uusia kasvumahdollisuuksia palvelujen viennissä ja antaa meille väylän laajentaa markkinoitamme 22:n EU:n ulkopuolisen WTO:n jäsenmaan, kuten Kanadan, USA:n, Norjan, Sveitsin ja Australian, suuntaan.
Suomi on tunnetusti pk-yritysten maa, jolle kaupan esteiden alentaminen on ehdottoman tärkeätä.
Vapaakauppasopimukset ovat meille lähtökohtaisesti hyvä pohja luoda taloudellista kasvua, mutta neuvotteluiden aikana meidän tulee pitää esillä suomalaisille yrityksille tärkeitä teemoja, kuten tullien ulkopuolisten esteiden alentamista.
TiSA-sopimuksen kohdalla työ ei loppunut vielä parlamentin täysistuntoon, vaan meidän on jatkettava yhteydenpitoa komission kanssa.
Parlamentti nosti esille mietinnössään koulutettujen, jo vastaanottavassa valtiossa työllistyneiden henkilöiden liikkuvuuden edistämisen. Työttömyys, erityisesti nuorisotyöttömyys, on Euroopassa laaja ongelma, minkä vuoksi Eurooppa ei tällä hetkellä tarvitse niinkään käsipareja kuin aivoja ja uusia ajatuksia.
Tämä asia on noussut esille myös eri EU:n jäsenmaissa, kun korkean työttömyyden olosuhteisiin on saapunut suuri määrää pakolaisstatuksella liikkuvia tai sitä hakevia, pääosin kouluttamattomia ihmisiä.
On erityisen tärkeää mahdollistaa eri alojen erityisosaajien pääsy Eurooppaan, jos ja kun haluamme varmistaa uusien innovaatioiden syntymisen ja kasvamisen EU:n alueella ja sen jäsenmaissa