LULUCF eli miten metsien hiilinielut tulee laskea?
Näinä viikkoina Euroopan parlamentin käsittelyssä on LULUCF eli komission esitys maankäytön, maankäytön muutoksen ja metsätalouden tilinpidosta EU:n ilmastopolitiikassa.
Metsät ja maa-alueet sitovat hiiltä, ja kyse on siitä, miten tämä hiilensidonta lasketaan osana Pariisin ilmastosopimuksen päästövähennystavoitteita. Toimin asiassa ALDE-ryhmän esittelijänä maatalousvaliokunnan lausuntoon.
LULUCF-esityksen artikla 8 määrittelee metsien hiilinielulaskennan vertailutasot vuosien 1990–2009 perusteella.
Tulevaa metsien käyttöä verrattaisiin siis näihin vuosiin. Metsän hiilinielu tarkoittaa, että metsään sitoutuu enemmän hiilidioksidia kuin sieltä vapautuu ilmakehään.
Komission esittämä laskutapa on erittäin ongelmallinen.
Suomen kaltaisissa metsävaltaisissa maissa metsän käytön vertaaminen menneisyyden hiilinieluihin aiheuttaa sen, että merkittävän kokoinen hiilinielu nähdään laskennoissa päästönä, vaikka metsävaramme todellisuudessa kasvavat.
Tämä johtuu muun muassa siitä, että lamavuosina 2008–2009 metsiä hakattiin poikkeuksellisen vähän.
Komission esittämä politiikka ei kannusta jäsenmaita aktiiviseen biotalouden kehittämiseen eikä kestävään metsänhoitoon.
Se on ongelmallinen myös maa- ja metsänomistajien oikeuksien kannalta.
Esitys on ristiriidassa komission uusiutuvan energian direktiivin esityksen kanssa, joka kannustaa aktiiviseen biomassan käyttöön.
Olen yhtä mieltä komission kanssa siitä, että ilmastopolitiikan lähtökohtana tulee olla metsien säilyminen hiilinieluna ja metsävarojen kokonaismäärän kasvattaminen. Ennusteiden mukaan tämä toteutuu EU:n metsävaltaisissa jäsenmaissa.
Suomi on ehdottanut LULUCF-laskelmien perustamista ajantasaisiin lukuihin, mikä ehkäisisi menneisyyteen vertaamiseen perustuvat tilasto-ongelmat.
Valta metsäpolitiikkaan tulee säilyttää jäsenmailla eikä sitä pidä antaa Euroopan komissiolle. Laskennat tulee toteuttaa niin, että ne kannustavat puurakentamiseen ja puun kestävään käyttöön yleisesti.
Olen tehnyt näistä asioista muutosehdotuksia maatalous- ja ympäristövaliokunnan mietintöihin.