Työnohjausta eduskunnassa
Tuoreena kansanedustajana törmäsin alkajaisiksi muutamaan lainalaisuuteen.
Niitä ei ole isommin kirjattu minnekään.
Ei tämä sinänsä ollut minulle mitään uutta, sillä olinhan jo opettajavuosina tottunut siihen, ettei opettajanhuoneessakaan muka ollut kenelläkään omia istumapaikkoja. Näistä sementoiduista paikoista päästiin sittemmin eroon tilaratkaisuilla ja asenteenmuutoksilla.
Edustajaksi valinnan jälkeen minulle tuli ilmoitus, että olen laki- sekä ympäristövaliokuntien jäsen. Kun minulle valkeni, että nämä valiokunnat kokoontuvat samaan aikaan, arvelin tapahtuneen virheen. Oli kai kuitenkin tarkoitus, että edustaja olisi aina läsnä kokoontumisissa. Ihmetellessäni asiaa kokeneemmalle kollegalle naurahdettiin minulle vastaukseksi, että konkariedustajat ottavat ne valiokuntapaikat, jotka heitä kiinnostavat ja tuollaiset viimeksi tulleet ne, mitä muilta jää tähteeksi.
Ei siis ollut kyse huonosti tehdystä lukujärjestyksestä koulumaailman kieltä käyttääkseni. Nyt minun pitää vaan opetella uusi laji nimeltä valiokuntapujottelu.
Edellä kerrottu ilmentää eduskunnassa käytössä olevaa senioriteettiperiaatetta, jonka näkyvin muoto on täysistuntosalissa käytössä oleva istumajärjestys. Puhemiestä lähimpänä eli eturivissä istuvat useamman kauden kansanedustajat, ja vasta-alkajat aloittavat takarivistä – niin kuin minä. Kun edustajakausia tulee lisää, istumapaikkakin siirtyy kohti puhemiestä.
Kansanedustajan työ tapahtuu tosiasiallisesti muualla kuin istuntosalissa televisiokameroiden edessä. Työ tehdään valiokunnissa ja asioihin valmisteluvaiheessa vaikuttaen. Tämä sopii minullekin.
Hanna-Leena Mattila
On melkeinpä paradoksaalista, että kansalaiset tuntuvat arvostavan edustajia sen mukaan, kuinka usein nämä ovat äänessä eduskunnassa. Siihenkin nimittäin liittyy sääntöjä, joihin edustaja itse ei voi vaikuttaa. Esimerkiksi torstaisin televisioitavan eduskunnan kyselytunnin puheenvuorot ovat kirjoittamattomissa säännöissä varattu oppositiolle, ja hallituspuolueen rivikansanedustajat pääsevät ani harvoin puhumaan.
Lisäksi minua valistettiin, että useamman oman puolueen konkariedustajan noustessa pyytämään puheenvuoroa voin olla aika varma – vasta-alkaja kun olen – ettei suunsijaa minulle heltiä. Puhemiehellä on suvereeni oikeus myöntää tai olla myöntämättä puheenvuoroa.
Kansanedustajan työ tapahtuu tosiasiallisesti muualla kuin istuntosalissa televisiokameroiden edessä. Työ tehdään valiokunnissa ja asioihin valmisteluvaiheessa vaikuttaen. Tämä sopii minullekin.
On varmasti viihdyttävää kekkuloida viihdeohjelmissa tai naistenlehdissä vaatekaapin sisältöä esitellen, mutta sillä tavalla tuskin vahvistetaan maakunnan elinvoimaa ja tulevaisuutta. Kukin edustaja valitsee tyylinsä, ja äänestäjät antavat kyllä palautteen seuraavissa vaaleissa.