Tolkkua turkistuottajien kurmuutukseen!
Onko turkisalan lisäksi juuri toista elinkeinoa, joka olisi viime vuosina joutunut yhtä kovien vastoinkäymisten kohteeksi? Korona hiljensi markkinat ja pakotti monen tilan lopettamaan toimintansa.
Keskustan ajama alkutuotannon kustannustuki helpotti alalla toimijoita jonkin verran, mutta ei silläkään enempäänsä pystytty pelastamaan.
Suomalaisen turkiselinkeinon arvoketjun työllisyys oli verovuonna 2022 noin 1600 henkilötyövuotta ja viennin arvo 232 miljoonaa euroa, vaikka markkinatilanne on ollut lievästi sanottuna haastava juuri koronapandemian aiheuttamien talousvaikutusten vuoksi.
Nyt viimeisin alaan kohdistuva vitsaus on tullut lintuinfluenssan – ja ennen kaikkea siinä operoivan Ruokaviraston muodossa.
Lintuinfluenssa tarttuu helposti linnusta toiseen. Osalla lintuinfluenssaviruksista on kyky tartuttaa myös nisäkkäitä, kuten turkiseläimiä. Lintuinfluenssa voi tarttua myös ihmiseen, mutta tartunnat ovat hyvin harvinaisia.
Suurin osa Suomen turkistiloista on suojattu niin, että kontaktia lintujen ja turkiseläinten välillä ei pääse syntymään. Erityisesti minkkitilat on perinteisesti suojattu hyvin minkeillä esiintyvien muiden tuotantosairauksien vuoksi.
Jostain syystä turkistilat ovat joutuneet syntipukin asemaan lintuinfluenssan torjuntatyössä, vaikka Ruokavirasto purki marraskuussa aiemmin kesällä 2023 määrätyn lintuinfluenssan tartuntavyöhykkeen, koska Suomessa ei esiinny enää lintuinfluenssaa luonnossa.
Tästä huolimatta turkistiloille määrätään lisää äärimmäisiä pakkokeinoja lopettaa terveitä eläimiä epäselvällä ja yhdellä testausmallilla.
On aivan ymmärrettävää, että turkistuottajat odottavat oikeudenmukaisempaa kohtelua vastustaessaan Ruokaviraston käyttöönottamaa turkiseläinten yksinomaista vasta-ainetestausta ja vasta-aineiden perusteella määrättyjen kymmenien tuhansien terveiden eläinten pakkolopetuksia. Pelkkä vasta-ainetestaus ja sen perusteella määrätyt pakkokeinot ovat eläintautilain vastaisia ja loukkaavat räikeästi yrittäjien omaisuuden suojaa.
Tilanne on ajanut useita kymmeniä terveellä pohjalla toimineita tiloja kestämättömään tilanteeseen. Valtio ei ole toistaiseksi maksanut vielä yhtään eläintautilain mukaista korvausta lopetetuksi määrätyistä eläimistä, mutta rehut ja muut kulut pitää yrittäjän silti maksaa.
Maatalousministerille onkin valmistelussa kirjallinen kysymys, mitä hallitus aikoo tehdä turkistuottajien ahdingon helpottamiseksi ja Ruokaviraston mielivaltaisen toiminnan taltuttamiseksi.