Tarvitaan myös poikien ja miesten tasa-arvotyötä
Viime viikolla vietettiin valtakunnallista miestenviikkoa, joka huipentui iseille omistettuun isäinpäivään. Moni isä sai sänkyyn aamukahvit ja onnitteluhalit perheenjäseniltä, mutta valitettavasti oli myös niitä isejä, joiden seurana oli vain yksinäisyys.
Erotilanteissa edelleen huoltajuuden saa useammin lasten äiti kuin isä. Miehet kokevat myös tahallista lapsista vieraannuttamista enemmän kuin naiset.
Vuosikymmenien ajan skandinaavinen tasa-arvotyö on tähdännyt naisten ja tyttöjen aseman parantamiseen. Hyvä näin, sillä historian pitkässä linjassa naisen asema ja oikeudet ovat olleet miestä heikommat yhteiskunnan eri osa-alueilla.
Pitkäjänteisen tasa-arvotyön hedelmistä on siis syytä iloita. Vaikka maailma ei ole valmis, eletään monin tavoin naisen kannalta parasta aikaa niin Suomen kuin ihmiskunnan historiassa.
Sen sijaan miesten ja poikien asemaa ei ole juurikaan huomioitu suomalaisessa tasa-arvopolitiikassa, eikä puhuminen miesten kokemasta syrjinnästä ja epätasa-arvosta ole kovin trendikästä. Aihe voi olla suorastaan punainen vaate joillekin tahoille, vaikka keskustelu tosiasiallisista epäkohdista ei mitätöi naisten ja tyttöjen oikeuksien eteen tehtyä työtä.
Näen outona myös sen, että tämän päivän miestä syyllistetään ja pyritään vaientamaan siksi, että miehillä on ollut valta-asema menneinä aikoina.
Olen aidosti huolissani epäsuhdasta, mikä on sukupuolten välillä. Monet tutkimukset ja tilastot myös puoltavat huolta poikien ja miesten hyvinvoinnista sekä asemasta yhteiskunnassamme.
Poikien ja tyttöjen eriytyminen on nähtävissä jo varhaiskasvatuksessa ja peruskoulujärjestelmässämme, joissa poikien huono viihtyvyys ilmenee häiriökäyttäytymisenä ja tyttöjä kehnompina oppimistuloksina. Pojilla on alhaisempi menestys myös jatko-opinnoissa, korkeampi riski syrjäytyä, ajautua päihteidenkäyttäjiksi ja joron jäljille.
Miesten odotettavissa oleva elinikä on alhaisempi kuin naisilla, ja miehet päätyvät naisia useammin riistämään hengen itseltään.
Valtiovallan tulisi ottaa vuorostaan poikien ja miesten hyvinvointi sekä tasa-arvon edistäminen vastaavanlaisen suojelun kohteeksi, kuten tyttöjen ja naisten oikeudet ovat.
Tarvitaan asennemuutos yhteiskunnan kaikilla tasoilla, mutta ennen kaikkea miessukupuolen huomioivia, määrätietoisia ja pitkäjänteisiä sosiaali- ja koulutuspoliittisia toimia, jotta tilastot – ja tietenkin poikien ja miesten elämät muuttuvat parempaan suuntaan.
Miesjärjestöt tekevät jo tärkeää työtä tuodessaan miessukupuolen ääntä kuuluville. Kyse on yksinkertaisesti siitä, että tasa-arvo kuuluu myös pojille ja miehille.