Suunnaksi Nato
Helmikuun loppupuolella mullistui monen suomalaisen maailmakuva. Ikiaikainen itänaapurimme hyökkäsi Ukrainaan ja romutti samalla vuosikymmeniä kestäneen rauhanomaisen rinnakkaiselon Suomen ja Venäjän välillä.
Nyt tuli raskaasti todistettua myös nykysuomalaiselle, miksi emme koskaan voi olla täysin rauhallisin mielin, mitä Venäjään tulee.
Pitkien viikkojen aikana on tapahtunut paljon. Olemme seuranneet kuumeisesti uutisia sotatantereelta ja toivoneet, että Ukraina kestää. Myötätuntomme on Ukrainan ja sen kansan puolella.
Maassamme käynnistyi välittömästi myös keskustelu kokonaisturvallisuudesta, sotilaallisen maanpuolustuksen järjestelyistä sekä ajankohtaisista turvallisuuskysymyksistä.
On järkyttävä tosiasia, että vuosikymmenien jälkeen Euroopassa käydään sotaa ja oma turvallisuusympäristömme on muuttunut. Kansalaiset ovat aiheellisesti huolissaan, voiko sota laajeta, pitäisikö hakea Naton jäseneksi ja onko oma puolustuksemme kunnossa.
Vaikka Venäjän raakalaismainen hyökkäys Ukrainaan tuli yllätyksenä, on lohduttavaa tietää, ettei puolustusvoimamme ole nukkunut kuluneina vuosikymmeninä.
Maamme armeija on koko ajan viisaasti pohjautunut yleiseen asevelvollisuuteen ja väenottoa on laajennettu vapaaehtoisilla naisilla, kun ikäluokat ovat pienentyneet.
Kansalaistemme maanpuolustustahto on niin ikään korkea.
Kalustoa on päivitetty, josta viimeisin esimerkki on vuoden vaihteessa hyväksytty hävittäjäkauppa.
Ajatuksena on ollut rakentaa uskottava puolustus, jossa vihollisella on korkea kynnys hyökätä Suomeen. Vaikka Suomi on ollut sotilasliittoon kuulumaton, on se rakentanut tiiviin puolustusyhteistyön Ruotsin kanssa ja rauhankumppanuuden läntisen puolustusliitto Naton kanssa.
Yhteistä ulkopolitiikkaa on harjoitettu muiden Euroopan Unionin jäsenmaiden kanssa.
Oma kantani mahdollisesta Nato-jäsenyydestä muuttui syksyllä 2019, kun osallistuin kansalliselle maanpuolustuskurssille.
Sota on tätä tekstiä kirjoitettaessa vielä kesken, emmekä tiedä vielä kaikkia sen seurauksia. Pidän kuitenkin hyvänä, että Suomi on ryhtynyt valmistelemaan mahdollista Nato-jäsenyyttä monella eri tasolla.
Keskustelua läntiseen sotilasliittoon kuulumisen hyvistä ja huonoista puolista on tarpeellista käydä eduskuntaryhmissä, eduskunnassa ja myös erilaisilla kansalaisfoorumeilla.
On tärkeää edetä reippaasti mutta huolellisesti. Se mitä ikinä päätetään, on kansallisen turvallisuutemme kannalta tärkein asia 80 vuoteen.
Oma kantani mahdollisesta Nato-jäsenyydestä muuttui syksyllä 2019, kun osallistuin kansalliselle maanpuolustuskurssille.
Kuten moni muu, olin siihen asti pitänyt riittävänä viitekehystä, jonka Suomi oli rakentanut NL:n romahduksen jälkeen.
Kun alan asiantuntijat, ammattisotilaat pitävät Natoa oikeana suuntana maallemme, ei ainakaan minulla ole parempaa tietoa kyseenalaistaa sitä.