Osaammeko välttää Ruotsin virheet kotouttamispolitiikassa?
Olemme järkyttyneitä jengiväkivallasta pääkaupunkiseudulla. On aina surullista, jos nuoret ryöstävät, käyttävät päihteitä ja ovat kiihdytyskaistalla kohti rikollista elämää tai ennenaikaista kuolemaa.
Erityisen surullista se on maahanmuuttajataustaisten nuorten kohdalla, koska heillä on usein jo lähtökohtaisesti haasteita päästä osaksi yhteiskuntaa.
Ruotsissa on kokemusta maahanmuuttajista pidemmältä ajalta kuin Suomessa. Maahanmuuttajat eivät ole siellä – kuten eivät meilläkään – yhtenäinen ryhmä, vaan toiset ovat sopeutuneet yhteiskuntaan paremmin kuin toiset.
Suomessa voi havaita saman ilmiön pienemmässä mittakaavassa. Vuonna 2019 Ruotsin väestöstä 25,5 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia, Suomessa noin 8 prosenttia.
Ruotsin liberaali maahanmuuttopolitiikka ei ole hyödyttänyt maan bruttokansantuotetta yli 20 vuoteen. Maahanmuuttajat ovat siellä miljardien eurojen kuluerä.
Vuoden 2015 jälkeen ongelmat ovat kärjistyneet, sillä työttömyys, alhainen koulutustaso ja rikollisuus ovat yliedustettuina maahanmuuttajien keskuudessa.
Ruotsalaisten mitta on tullut täyteen väkivaltaisuuksista, jotka eivät ole pikku nujakointeja vaan hyökkäyksiä automaattiasein ja räjähtein. Isoissa kaupungeissa on alueita, jonne poliisi ei mielellään mene. Yhteiskunnan sosiaalietuuksia käytetään räikeästi hyväksi. Ongelman selättäminen on kuitenkin vaikea tehtävä.
Suomessa on nyt hyvä pysähtyä tarkistamaan oma suunta ennen kuin ajaudutaan Ruotsin kaltaiseen tilanteeseen. Suomessa on syytä jatkaa pidättäytyvää linjaa humanitäärisessä maahanmuutossa.
Maahamme tulee ottaa vain sen verran pakolaisia, että pystymme varmasti resursoimaan tarvittavat tukitoimet kotouttamiseen, sillä se ei tapahdu itsestään.
Kotouttaminen tarkoittaa tehokasta kielen opiskelua, perehtymistä isäntämaan kulttuuriin ja tapoihin sekä monenlaisia aineelliseen ja henkiseen hyvinvointiin liittyviä tukitoimia. Se vaatii rahaa ja suunnitelmallisia toimia.
Onnistunut maahanmuuttopolitiikka on sitä, että maahanmuuttajat löytävät paikkansa yhteiskunnassamme opiskelijana ja työntekijänä. He hyväksyvät maan lait ja ymmärtävät vallitsevat arvot. He näyttävät asenteellaan hyvää esimerkkiä jälkikasvulleen eivätkä rakenna rinnakkaisyhteiskuntia, joissa nuoret miehet hallitsevat pelolla ja vanhat sukutraditioilla.
Helsingin jengihyökkäysten takia ei saa leimata kaikkia maahanmuuttajataustaisia nuoria, sillä ongelmat koskevat vain osaa heistä.
Tapahtuneet väkivaltaisuudet kertovat kuitenkin siitä, että ennaltaehkäisevään nuorisotyöhön on panostettava lisää ja lastensuojelutyöhön on löydettävä nykyistä järeämmät keinot.
Kaikki nuoret tarvitsevat rakkautta ja rajoja kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.
