Hanna-Leena Mattila:

Kun laki ei suojele lasta häneltä itseltään

Blogi

Kävin hiljattain tutustumassa Espoossa sijaitsevaan lastensuojeluyksikköön.

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsenenä tulen työskentelemään lastensuojeluasioiden parissa, joten on tärkeää saada ensi käden tietoa olosuhteista, joissa työtä tehdään.

Todellisuutta tämän päivän Suomessa on se, että sijoitettujen lasten määrä kasvaa koko ajan ja sijoitusyksikköjä tarvitaan enemmän kuin mihin on rahkeita.

Lapsia sijoitetaan kodin ulkopuolella oleviin yksiköihin monesta syystä. Vanhemmilla on usein itsellään elämänhallintaongelmia tai vanhemmuus hukassa, jolloin lapset joutuvat huonoille teille.

Vakavat käytöshäiriöt, rikollisuus, erilaisten päihteiden käyttö ja itsetuhoisuus hallitsevat sijoitukseen tulevien lasten elämää. Heidän arkensa ei ole tavallisen turvallista ja huoletonta, jota rytmittävät koulunkäynti, harrastukset ja perheen kanssa touhuilu.

Kodin ulkopuolelle sijoittaminen on raskas toimenpide niin psyykkisesti, fyysisesti kuin taloudellisesti, joten sitä ennen yritetään saada tilanne hallintaan keveämmillä toimenpiteillä – näin siis teoriassa.

Todellisuutta on sen sijaan se, että lapsen tilanne on usein kriisiytynyt niin, että muualle sijoitus on ainoa keino katkaista kehitys. Resurssien kohdentaminen ennalta ehkäiseviin toimiin olisi ratkaisevaa mutta toistaiseksi kehitysasteella.

Suurimman haasteen sijoituslasten parissa työskentelevien elämään tuo lastensuojelulaki, joka vie työntekijöiltä järjelliset keinot puuttua lapsen vahingolliseen käytökseen.

Laki mahdollistaa alaikäiselle subjektiivisen oikeuden käyttää älypuhelinta myös yöllä, vaikka hän olisi peliriippuvainen, hyväksikäyttäjä tai hyväksikäytetty, huumeidenkäyttäjä tai niiden välittäjä.

12-vuotiaalta tupakoitsijalta ei saa takavarikoida tupakoita, väkivallalla uhkailevalle teinille kannattaa suosiolla luovuttaa autonavaimet eikä hatkoja ottavaa voi estää lähtemästä.

Myönnän. Olin aika tolaltani kuultuani, miten toimimatonta lakia on säädetty taannoisina vuosina. Lainhan pitäisi suojella lasta ja estää häntä vahingoittamasta itseään – ei edistää itsetuhoa.

Lakeja voidaan korjata, jos yhteistä tahtoa löytyy riittävästi. Kentällä huudetaan jämäkämpien keinojen perään, jotta lastensuojeluammattilaisten työturvallisuus ja työn tekemisen mielekkyys paranisivat. Tämä helpottaisi myös alalla vallitsevaa työntekijäpulaa.

Kaiken lähtökohtana olisi tietenkin luoda sijoituslapselle turvallinen ja välittävä ympäristö varttua seesteiseksi nuoreksi aikuiseksi.

Olipa koti mikä tahansa, tulee siellä olla riittävästi rakkautta ja rajoja – sekä aikuisille että lapsille.

Hanna-Leena Mattila Hanna-Leena Mattila on keskustan kansanedustaja Raahesta.