Kohta helpottaa
Vuosi sitten juttelin iäkkään Aino-tätini kanssa. Hän oli huolissaan maailmanmenosta. Muutamassa viikossa suomalaisten elämään olivat astuneet koronamääräykset ja ohjeistukset terveysturvallisesta käyttäytymisestä.
Jokapäiväisiin uutisiin kuuluivat luvut sairastuneista, tehohoidossa olevista ja kuolleista. Maailma tuntui muuttuneen yhteiseksi sairashuoneeksi, sillä tulipa uutiskuva mistä tahansa maailman kolkasta, näkyi siellä maskikasvoisia ihmisiä ja rasittuneita hoitajia.
En ihmetellyt yhtään, miksi Aino-tätiä ahdisti. Hän kuului riskiryhmään ikänsä vuoksi mutta asui vielä kotona, jossa kotisairaanhoidon ihmiset vierailivat aamuin ja illoin. Myös omat pojat perheineen asuivat lähellä ja mahdollistivat osaltaan itsenäisen asumisen.
Aino-täti oli pitkän elämänsä aikana nähnyt monenlaisia asioita, mutta koronan tuoma eristyneisyys tuntui erityisen pahalta. Yksin asuvan vanhuksen päivää olivat katkoneet kotisairaanhoitajien vierailut. Nyt tutut hoitajat tuntuivatkin avaruusmatkaajilta täysimittaisine suojapukuineen.
Omat läheiset pyrkivät välttelemään lähikontaktia ja jättivät tuomisensa ovelle, jotteivat mahdollisesti oireettomina kantajina sairastuttaisi iäkästä läheistään.
Lohduttelin rakasta tätiä ja kerroin siinä vaiheessa enemmän arvaukselta tuntuvan ennustukseni taudin laantumisesta kesän korvalla. Kesällä elämä olisi jo normaalimpaa ja tätikin pääsisi omalle pihalle ihan niin kuin ennenkin. Hän saisi istua pihakeinussa ja hoitaa kesäkukkia, jotka olivat aina kukoistaneet upeasti hänen hellässä huomassa.
Vierailijatkin varmasti kävisivät entiseen tapaan, ja kulunut kevät tuntuisi vain erikoiselta episodilta, kuin pahalta unelta, joka ei totta ollutkaan.
Eipä meistä moni olisi arvannut, että nyt vuotta myöhemmin elämme edelleen koronan uusiksi muovaamaa todellisuutta.
Viime kesän entistä normaalia muistuttava vaihe oli vain hetken hengähdys ennen uutta korona-aaltoa. Kulunut talvi on tuonut mukanaan uusia kiristyksiä liikkumiseen ja kontaktien välttelyyn. Ne, joiden kontaktit jo ennen koronaa olivat vähäiset, ovat varmasti olleet todella yksinäisiä viime kuukaudet.
Edelleen haluan lohduttaa Aino-tätiä ja muita maailmanmenoa murehtivia, että kesä tuo varmuudella mukanaan helpotuksen. Täti ja muut hänen kaltaisensa ovat saaneet kaksi rokotetta kesään mennessä ja taudin leviäminen on luontaisesti vähäisempää kesällä kuin talvella. Vielä pitäisi siis jaksaa muutama viikko.
Pikku hiljaa alkaa maata näkymään lumen alta. Aurinko helottaa kevättaivaalta ja houkuttelee näyttämään kasvoja sille. Sitä mukaa kun tilanne suinkin sen sallii, olisi hyvä saada ikäihmiset ulos ja liikkeelle. Asiantuntijoiden mukaan vanhusten toimintakyky on heikentynyt koronavuoden aikana eristyneisyyden vuoksi.
Seuraavalla kyläilykerralla taidan ehdottaa Aino-tädille pikku kävelyä hänen puutarhaansa. Liike on lääke keholle ja mielelle – ja tarpeellinen kaikenikäisille.
