Ei näkyvissä työrauhaa Pohteessa
Kyllä tämä tuntuu pahalta, vaikka uutinen ei valitettavasti yllättänyt: sosiaali- ja terveysministeriön asettama sairaalatyöryhmä esittää rajua sairaalaverkon karsimista ja palvelujen keskittämistä maassamme. Ehdotuksen tavoitteena on saada jättisäästöjä sekä toteuttaa hallituksen linjaa, jossa terveyspalveluihin kohdistetaan kaikista suurimmat leikkaukset.
Hyvinvointialueille luvattu työrauha on siis jälleen järkkymässä. Pohjois-Pohjanmaan Pohteen alueella se tarkoittaa, että Raahen ja Oulaskankaan sairaaloiden henkilöstöllä on piinaavat kuukaudet edessään seurata, miten esitys vaikuttaa omaan toimenkuvaan. Tilanteen epävakaus tulee vaikeuttamaan entisestään henkilöstöpulaa.
Pula esimerkiksi lääkäreistä syventyisi erityisesti niissä sairaaloissa, jotka kärsivät jo nyt rekrytointihaasteista. Ei ole myöskään mitään takeita, että hoitajat muuttaisivat yksiköiden perässä kauemmas.
Tämä ongelma tulee vastaan esimerkiksi Oulaskankaalla, jossa hoitajat ovat jo ilmoittaneet, etteivät aio siirtyä OYS:aan, jos anestesiaa vaativat leikkaukset siirtyvät sinne. Moni suunnitelma näyttää hyvältä paperilla, mutta ei toimi käytännössä.
Sairaaloiden palvelutason laskulla olisi vaikutusta sairaaloiden yhteydessä oleviin muihin toimintoihin, Oulaisissa esimerkiksi hoitoalan oppilaitokseen, ja koko Raahen ja Oulaisten seutukuntien elinvoimaan työpaikkojen vähentyessä.
Keskittämisestä seuraa potilasrallin kasvaminen tien päällä ja Oulun yliopistollisen sairaalan työkuorman kasvaminen entisestään. Myöskään se, että synnytykset viedään maassamme nykyistä kauemmaksi, ei ole lapsiystävällinen viesti yhteiskunnaltamme eikä lisää turvallisuuden tunnetta. Hallituksen politiikasta puuttuvatkin lapsimyönteisyys ja kyky rakentaa perheystävällistä tulevaisuutta.
Vaikka tämä on vasta työryhmän esitys, pahoin pelkään, että hyvinvointialueiden mahdollisuudet toimia toisin mitä työryhmä esittää, ovat olemattomat vaikean henkilöstöpulan ja hallituksen myöntämien alimittaisten talousresurssien vuoksi.
Tulee olemaan mielenkiintoista seurattavaa, toimivatko alueen perussuomalaiset aluevaltuutetut budjetti- ja palveluverkkopäätöksiä tehtäessä jälleen toisella tavalla kuin valtiovarainministeri, jolla ei riitä sydäntä eikä ymmärrystä hyvinvointialueiden ihmisten hädälle. Nykyisen – ei edellisen – hallituksen takana ovat riittävät sote-rahat, joten vastuu kuuluu niille, joilla on valta.
Vaikka olin hoitajien puolella syksyn -22 työtaistelun aikaan, toivoisin nyt hoitajaliittojen pomoilta, Milla-Riikalta ja Siljalta pontevampia toimia julkisen sektorin hoitoalalla vallitsevan negatiivisen kierteen taittamiseksi. Kaksikko lupasi, että hoitajapula taltutetaan hyvällä palkkaratkaisulla. Sellainen saatiin mutta käännettä se ei tuonut.
Tilanne sote-kentällä pitäisi saada rauhoittumaan, mutta kenelläkään ei tunnu olevan viisautta tai kykyä kertoa, miten se tehtäisiin.
Minä en ole tästä yllättynyt, koska työssä viihtymiseen ja alan vetovoimaan vaikuttavat muutkin asiat kuin palkka.
On vaikea kehittää työyhteisön veto- ja pitovoimaa, kun esimiehen kaikki aika menee sijaisten hankkimiseen. Tilanne sote-kentällä pitäisi saada rauhoittumaan, mutta kenelläkään ei tunnu olevan viisautta tai kykyä kertoa, miten se tehtäisiin.
Se on kuitenkin varmaa, että jatkuvat myllerrykset Pohteen ja muiden hyvinvointialueiden organisaatioissa eivät paranna asiaa.