Kriiseissä Euroopan turvallisuus vahvistuu
Euroopan turvallisuus on noussut pysyvästi politiikan keskiöön. Ukrainan sota jatkuu, eikä nopeaa ratkaisua ole näköpiirissä.
Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpin vaalipuheissa väläyttelemä nopea sopu ei ole toteutunut – eikä pysyvää rauhaa tule ilman Venäjän määrätietoista painostamista. Siihen Yhdysvallat ei toistaiseksi ole osoittanut täyttä valmiutta.
EU:n onkin kannettava vastuunsa turvallisuuden takaamiseksi. Euroopan parlamentti hyväksyi viime viikolla 90 miljardin euron lainarahoituspaketin Ukrainalle vuosille 2026–2027.
Tuki on merkittävä osoitus sitoutumisesta rauhan rakentamiseen Ukrainassa: 60 miljardia kohdennetaan puolustuksen vahvistamiseen ja 30 miljardia valtion perustoimintojen turvaamiseen sodan keskellä. Kyse ei ole vain taloudellisesta avusta, vaan viestistä siitä, ettei Eurooppa horju vaan pitää yhtä vaikeinakin hetkinä.
Taloudellisen tuen rinnalla pakotepolitiikkaa on kiristettävä. Länsimaista teknologiaa päätyy yhä Venäjälle kiertoreittejä pitkin, ja nämä väylät on suljettava.
Komissio valmistelee jo 20. pakotepakettia, jonka tavoitteena on lisätä painetta entisestään Venäjän suuntaan. Pakotteiden uskottavuus ratkaisee, kuinka tehokkaasti ja nopeasti ne ohjaavat Venäjää neuvottelupöytään mukaan.
Viime viikonloppuna järjestetty Münchenin turvallisuuskonferenssi tarjosi varovaisia merkkejä siitä, että Yhdysvaltojen hallinnossa on edelleen vahvoja transatlanttisen yhteistyön puolustajia.
Ulkoministeri Marco Rubio korosti puheessaan, ettei Yhdysvallat toivo heikkoja liittolaisia vaan vahvoja ja puolustuskykyisiä kumppaneita. Sävy erosi selvästi aiemmista Eurooppaa arvostelleista puheenvuoroista, kuten vuotta aiemmin Yhdysvaltojen varapresidentti J.D. Vancen toimesta.
Jää nähtäväksi, jäävätkö Rubion puheet pelkän ajatuksen tasolle vai nähdäänkö tulevina kuukausina myös konkreettisia toimia vahvojen transatlanttisten kumppanuuksien kehittämiseksi.
Vaikka liittolaissuhteiden pahimmat säröt ovat toistaiseksi loiventuneet, vakauden aikaa ei näy horisontissa.
Samalla turvallisuuskeskustelua varjostaa Grönlanti-keskusteluun liittyvä jännite. Vaikka uutta eskalaatiota ei ole näköpiirissä, kysymys ei ole kadonnut.
Yhdysvallat perustelee omaa kiinnostustaan Venäjän sekä Kiinan kasvavalla uhalla Grönlannin ja sitä ympäröivällä arktisella alueella. Tanskalle ja Euroopalle liittolaisen puheet itsehallintoalueen haltuunotosta muodostavat puolestaan turvallisuusuhan, mitä ei voi lakaista maton alle.
Vaikka liittolaissuhteiden pahimmat säröt ovat toistaiseksi loiventuneet, vakauden aikaa ei näy horisontissa. Euroopan on vahvistettava itsenäisesti omaa puolustuskykyään, jatkettava Ukrainan tukea ja pidettävä pakotepaine yllä.
Turvallisuus ei synny pelkistä toiveista vaan johdonmukaisesta voimankäytön, taloudellisen paineen ja poliittisen yhtenäisyyden yhdistelmästä.