Voiko kriisissä oleva EU laajentua?
Brexitin ohella viikoin kiihkein puheenaihe Euroopan parlamentin täysistunnossa on ollut Pohjois-Makedonian ja Albanian jäsenyysneuvottelujen avaaminen.
Vain viikkoa aiemmin Ranskan presidentti Emmanuel Macron pisti Balkanin maiden EU-haaveet toistaiseksi jäihin käyttämällä veto-oikeuttaan jäsenmaiden neuvostossa.
Tilanne on EU:lle herkkä, onhan samaan aikaan yksi suurimmista jäsenmaista eron partaalla. Samalla useampi unioniin hiljattain liittynyt maa kipuilee unionin perusarvojen noudattamisen kanssa.
Torjunta on herättänyt hakijamaissa turhautumista. Jäsenyysneuvottelujen takia nimensä vaihtanut Pohjois-Makedonia ilmoitti jopa ennenaikaisista vaaleista.
Maan pääministerin sanat kuvastavat tunnelmia: ”Olemme EU:n tekemän historiallisen virheen uhreja. Olen pettynyt ja vihainen, ja tiedän koko kansan tuntevan samoin”, totesi EU-myönteinen pääministeri Zaev tv-puheessaan.
Mikä on EU-myönteisenä esiintyvän Macronin päätöksen taustalla? Ranskalaisen näkemyksen mukaan EU:n integraatiota pitää nyt nimenomaan syventää ja vahvistaa. Macronin ajattelussa EU:n laajentuminen ei voi olla samanaikaista.
Kritiikki kohdistuu myös itse jäsenyysprosessiin, sillä neuvotteluja ei nykymallissa ole keskeytetty, vaikka maan yhteiskuntajärjestys ottaa takapakkia. Kivuliain esimerkki tästä lienee Erdoganin johtama Turkki.
Jäsenyysneuvottelujen avaamisessa onkin kyse perustavanlaatuisesta asiasta, joka liittyy koko EU:n olemassa olon tarkoitukseen.
Päättäjiltä kysytäänkin nyt, voiko kriisissä oleva EU-laajentua? Kumpi on tärkeämpää; koko Euroopan vakauden turvaaminen liittämällä Balkanin maat EU:n vaikutuspiiriin Kiinan ja Venäjän sijaan vaiko unionin sisäisten ongelmien ratkaiseminen?
Mielestäni nämä kysymykset eivät sulje pois toisiaan.
Suomen johtaman neuvoston sekä EU-parlamentin selkeä enemmistö on sitä mieltä, että jäsenyysneuvottelut tulisi nyt avata sovittujen kriteereiden täytyttyä. EU nähdään edelleen vakauden ja rauhan projektina.
Minusta tämä on oikea suunta. Kyse on vasta neuvotteluista, jotka kestävät vuosia ja voivat päätyä myös kielteiseen päätökseen.
Prosessiakin voidaan tarkistaa. Tänä aikana hakijamaiden on päivitettävä lainsäädäntönsä ja yhteiskuntamallinsa vastaamaan niin sanottua Kööpenhaminan kriteeristöä, joka kattaa kaikki yhteiskunnan osa-alueet taloudesta sosiaalipolitiikkaan.
Päätös mahdollisesta jäsenyydestä tehdään vuosien päästä, ja se on tehtävä huolellisesti ja harkiten.