Puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) osallistuu torstaina Berliinin turvallisuuskonferenssiin.
Ministeri ottaa puolustusministeriön tiedotteen mukaan konferenssissa...
Karlis Neretnieksin mukaan Suomen ja Ruotsin liittyminen Natoon edellyttää Pohjoismaiden puolustusresurssien tehokkaampaa yhteensovittamista. Eniten uusiksi ajateltavaa on Ruotsilla, jonka suunnittelussa uloin puolustuslinja palaa parinsadan vuoden jälkeen Narvaan ja Karjalankannakselle.
Vierailun johtoteema on turvallisuuspolitiikka. Norjakin joutuu nostamaan Ukrainan sodan takia puolustusmenojaan, mutta tahkoaa samalla valtavasti rahaa öljyllä ja kaasulla.
Presidentti Niinistön valtiovierailu Ruotsiin jatkui turvallisuuskysymysten parissa. Bergan laivastotukikohdassa nähtiin Gripeneiden ja Hornetien yhteinen ylilento.
”Olen iloinen, että olemme valinneet yhteisen tien.” Presidentti Niinistö haluaa kuulla Washingtonissa Yhdysvaltojen päätösaikataulusta Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyshakemusten suhteen.
Tuomioja kertoo tulleensa siihen lopputulokseen, että Nato-jäsenyys on lopulta jäänyt ainoaksi vaihtoehdoksi, sillä muita vaihtoehtoja käsittelevä keskustelu puuttuu