Ekokem avasi Kiertotalouskylän Riihimäellä
Jätteitä käsittelevä Ekokem avasi yhdyskuntajätettä raaka-aineena käyttävien jalostamojen ryhmän maanantaina tehdasalueellaan Riihimäellä.
Kiertotalouskyläksi kutsuttuun yhdistelmään kuuluvat automatisoitu lajittelulaitos ekojalostamo, kierrätysmuovia valmistava muovijalostamo ja biokaasua tuottava biojalostamo.
Yhtiö kertoo, että ekojalostamo ottaa vastaan vuodessa noin 100 000 tonnia yhdyskuntajätettä. Noin 37 prosenttia jätteestä on biojätettä ja 30 prosenttia teollisuudelle sopivaa kierrätyspolttoainetta.
– Laitoksemme on selkeä suunnannäyttäjä tulevaisuuden jätehuollossa, jossa toisen jäte on toisen raaka-aine, toteaa uusista liiketoiminnoista vastaava johtaja Mari Puoskari yhtiön tiedotteessa.
Kiertotalouskylä työllistää kymmeniä ihmisiä. Siihen on investoitu noin 40 miljoonaa euroa.