Saman katon alta lääkettä kurkkukipuun ja kotiapua perheelle

Väsähtänyt äiti tulee sosiaali- ja terveyskeskukseen näyttämään kipeää korvaa ja kertoo samalla, että tilanne kotona on huono. Lääkäri määrää lääkkeen ja lähetteen jatkotutkimuksiin. Tiedot siirtyvät terveyskeskuksesta erikoissairaanhoitoon. Saman katon alta hän saa myös perhekeskuksesta kotipalvelua.

Alkoholin vuoksi onnettomuuteen joutunut mies paikataan sairaalassa ja kuntoutus jatkuu sote-keskuksessa. Terveydenhoidon lisäksi hänet ohjataan päihdepalveluiden piiriin.

Tämä on visio hyvin toimivasta sote-keskuksesta, jota keskusta tavoittelee.

Siinä sosiaali- ja terveyspalvelut yhteensovitetaan asiakkaiden tarpeisiin perustuen. Ihminen kohdataan kokonaisuutena. Pelkkä lääke ei aina auta. Työntekijät jaksavat paremmin, kun he saavat työssään tukea muilta osaajilta.

Sote-palvelujen käyttäjistä arviolta 10–20 prosenttia aiheuttaa 70–80 prosenttia kaikista sote-palvelujen kustannuksista.

Pääosin nämä ihmiset tarvitsevat sekä sosiaali- että terveyspalveluja. Kun heidän palvelujaan kehitetään, lisää se yhdenvertaisuutta, vaikuttavuutta ja kustannustehokkuutta.

Ja ennen kaikkea, kyseisten avuntarvitsijoiden elämänlaatua.

Nyt ihmisiä saatetaan juoksuttaa asiantuntijalta toiselle ilman, että kenelläkään on kokonaiskuvaa tilanteesta. Aikaa ja rahaa kuluu jonottamiseen ja päällekkäisiin toimenpiteisiin.

Sairaana ja uupuneena ei riitä voimavaroja selvittää, mihin kaikkeen on oikeutettu, eikä myöskään monessa paikassa asiointiin. On tärkeää, että pääsääntöisesti yksi yhteydenotto riittäisi.

On tärkeää, että pääsääntöisesti yksi yhteydenotto riittäisi.

Keskusta haluaa, että sosiaali- ja terveyskeskusten palvelut ovat riittävän lähellä ja niissä on saatavilla laaja kirjo terveydenhuollon ja sosiaalihuollon palveluja perhekeskuksista hammashuoltoon sekä päihde- ja mielenterveyspalveluihin. Hoitoketjujen ovat saumattomia peruspalveluista erikoissairaanhoitoon.

Saumattomat hoitoketjut edellyttävät saumatonta tiedon kulkua ja parhaimman teknologian käyttöönottoa.

Kunnat yrittävät tehdä parhaansa kansalaisten lähipalveluiden järjestämisessä, mutta niillä ei ole edellytyksiä ja osaamista panostaa digin, tekoälyn ja muihin uusiin teknologioihin riittävällä tavalla.

Jos tämä katkeamattomien hoitoketjujen ja toimivampien palvelukokonaisuuksien toteuttaminen olisi nykyisellä järjestäjäpohjalla mahdollista ja sujuvaa, niin se olisi jo tehty. Mutta nykymallilla se ei onnistu, vaan tarvitaan suuremmat järjestäjät, maakunnat.

Suomalaisten palvelujen turvaaminen tarvitsee edelleen rohkeaa ja päämäärätietoista uudistustahtoa.

Eniten sitä tarvitsevat hoitoa hakemaan tulevat ihmiset.