Perhemyönteisyydestä kilpailuvaltti kuntiin ja maakuntiin

Historiallisen alhainen syntyvyys ja alueellinen keskittyminen haastavat ruuhka-Suomen ulkopuolisen maan miettimään keinoja pysyä kartalla tulevaisuudessakin.

Tämän päivän nuoret ovat ylihuomisen työikäisiä – tällä vakavuudella tulisi lasten ja nuorten elinolosuhteisiin suhtautua myös ikääntyvillä alueilla.

Määrätietoinen panostaminen mm. perhepalveluihin ja koulutusmahdollisuuksiin mahdollistaa nuorten perheiden asettumisen ja pysymisen alueilla.

Perheystävällisyyteen panostaminen on paras taantuvan alueen tulevaisuusteko.

Voisiko kunta, joka vapautuu sote-tehtävistä maakunnille, ottaa lapsi- ja perhemyönteisyydestä kilpailuvaltin?

Perhemyönteisyydellä kilvoittelu tarkoittaisi esimerkiksi asuinalueisiin ja leikkipaikkoihin panostamista, tukea harrastuksille jne.

Islanti voisi toimia hyvänä esimerkkinä suomalaisillekin kunnille siinä, miten pienillä teoilla ja vanhempien tukemisella voidaan parantaa omien nuorten elinolosuhteita.

Islannissa kehitettiin säännöllisiä ohjattuja harrastuksia kaikille nuorille, painotettiin vanhempien kanssa vietettyä aikaa ja säädeltiin nuorten kaduilla myöhään kulkemista kotiintuloajoilla.

Tämän tyyppisillä, oikeastaan varsin yksinkertaisilla, teoilla pystyttiin mm. suojelemaan nuoria päihteiltä.

Miten oivallinen toimintatapa tässä olisikaan myös suomalaisille kunnille rakentaa perhemyönteisyyttä ja nuorille turvallista elinympäristöä!

Suomen heikkenevä huoltosuhde on ollut tiedossa jo pitkään.

Syntyvyyden romahtaminen helpottaa huoltosuhdetta lyhyellä tähtäimellä, kun huolettavia lapsia onkin vähemmän.

Pidemmällä tähtäimellä yhtälö on kuitenkin entistä hankalampi. Maalla jolla ei ole lapsia, ei ole tulevaisuutta.

Alhainen syntyvyys on koko Suomen haaste, harmaantumisen suhteen koko Suomi on samassa veneessä.

Tuore väestöennuste kymmenen suurimman kaupunkiseudun kehitysnäkymistä kertoo alueiden eriytymisen kiihtymisestä ja väestönkasvun keskittymisestä Helsingin, Turun ja Tampereen ympärille.

On selvää, että tasaisempi aluekehitys palvelisi koko Suomea – myös näitä kolmea kasvukeskittymää ja niissä jo asuvia ihmisiä.

Lapsiperheiden tiivistyminen suuriin kaupunkeihin on luonut paineita niiden palvelujärjestelmälle ja tuonut mukanaan mm. yksityisten päiväkotien käytön.

Asuinkustannukset kasvukeskuksissa ovat nousseet kohtuuttoman korkeiksi etenkin yksinhuoltajien ja pienituloisten lapsiperheiden pärjäämisen kannalta.

Työelämän muutos ja digitalisaatio purkavat työpöydän sijainnin ja työn tekemisen välisen linkin.

Työnteon monipaikkaistuminen tulee mahdollistamaan tasaisemman väestökehityksen koko maassa ja antaa esimerkiksi valtionhallinnon virkamiehille enemmän mahdollisuuksia oman asuinpaikkansa valitsemiseen.

Näin kukin perhe voi vapaammin valita oman asuinpaikkansa; toiselle sopii ison kaupungin ydinkeskusta kaikkine palveluineen, kun taas toiselle sopii hiljaisempi kylänraitti omalla talolla ja puutarhalla.

Sen sijaan, että alistuisimme siihen, että tulevaisuus on väistämättä alueiden kannalta synkkä, on meidän otettava aktiivisesti kaikki mahdolliset uudet näkökulmat ja keinot käyttöön koko Suomen elinvoimaisuuden edistäjäksi.