Perheiden uusi punamulta

Perhevapaissa on aina kysymys lapsesta. Totta kai myös työelämästä, kuukausista ja kiintiöistä, mutta ennen kaikkea lapsesta ja hänen oikeudestaan yhteiseen aikaan molempien vanhempiensa kanssa.

Yhteiskunnallinen keskustelu perhevapaiden ympärillä on ollut vilkasta jo pitkään.

Jokainen itseään kunnioittava taho rakensi oman mallinsa hyvän ratkaisun pohjaksi. Niin ikään Säätytalon neuvottelupöytiin juuri perhevapaiden osalta kohdistui paljon odotuksia.

Olen enemmän kuin tyytyväinen siihen ratkaisuun, minkä viiden puolueen ryhmittymä asiassa teki. Uudistuksen kirjaukset ja tavoitteet vastaavat keskustalaisia näkemyksiä.

Pidämme perusteltuna, että isien hoivavastuuta kasvatetaan. Tuskin kukaan isä on katunut pientä taukoa työelämästä ja yhteisiä arkihetkiä jälkikasvun kanssa.

Suomi on myös ollut tasa-arvon suhteen perhevapaissa jälkijunassa. On aika tehdä asiassa muutos. Sitä ohjaa parhaiten lainsäädäntö, mutta myös rahaa tarvitaan.

Myös tavoite siitä, että isän perhevapaista merkitään äitien kanssa yhtäläinen osuus korkeammalla palkkaan sidotulla korvauksella, johtanee myös vapaiden käytön lisäämiseen.

Oleellisinta kuitenkin on, että isien hoivavastuuta ei kasvateta äitien kustannuksella. Äitien nykyään käytettävissä oleva osuus perhevapaista ei uudistuksen myötä lyhene.

Perheillä on jatkossa myös niin sanottu vapaasti valittava osuus omassa harkinnassaan – se, jota äidit nyt valtaosaltaan käytännössä käyttävät.

Käytännön ratkaisu palkkaan sidottujen vapaiden toteutuksesta hallitusohjelman selkeillä reunaehdoilla jätetään kolmikannan sovittavaksi.

Tämä on oikein – ovathan työnantajat ja työntekijät perhevapaiden keskeisimpiä rahoittajia. Taloudellista väljyyttä parannuksiin tuo valitettava tosiseikka alhaisesta syntyyvydestä ja siten pienentynyt joukko perhevapaiden käyttäjiä.

Kotihoidontuki tiedettiin ennen hallitusneuvotteluja kohdaksi, josta keskusta saa taas kerran taistella. Se on perin erikoista; harva suomalaisten niin paljon käyttämä ja arvostama etuisuus on aina vasaran alla.

Hallitusohjelmaan on nyt kirjattu, että kotihoidontukea jatketaan nykymuotoisena. Ilman keskustaa toisin olisi käynyt.

Kotihoidontuki on osa perhevapaajärjestelmää. Suuri osa perheistä hyödyntää sitä, harva tosin kovin pitkään. Puheen sen tuhoisasta vaikutuksesta naisten elämään voi vähitellen jättää vähemmälle.

Isompia ongelmia työmarkkinoiden näkökulmasta ovat esimerkiksi kaikki ne vailla työtä ja koulutusta olevat nuoret, jotka ovat niin ikään kotona – mutta eivät kasvata samalla uutta sukupolvea vähälapsisen Suomeen. Heille toivon näköalojen lisääminen on tämän muodostuvan hallituksen tärkeimpiä tehtäviä.

Hallitusohjelmaan on nyt kirjattu, että kotihoidontukea jatketaan nykymuotoisena.

Samalla hallitusohjelmassa toki tunnistetaan, että pitkä kotona lasten kanssa vietetty aika voi heikentää työmarkkina-asemaa. Monella äidillä ei ole työtä, mihin palata.

Erityinen huoli kohdistuu maahanmuuttajataustaisiin naisiin, joilla myös kielen oppimiseen ja kulttuuriseen sopeutumiseen ei saa silloin välttämättä tarvittavaa tukea.

Siksi näihin tilanteisiin kohdistetaan erityisiä voimavaroja, myös työllisyyspalvelujen puolella.

Ja vielä perhevapaisiin liittyen – ehkä kaikille alkaa nyt olla selvää, että perhevapaita rukkailemalla ei saada suuria työllisyysvaikutuksia aikaiseksi.

Siksi on oikein, että uudistus on perheille parannus, sukupuolten tasa-arvolle käytännön kädenojennus ja että se vahvistaa perheiden valinnanmahdollisuuksia. Työelämä muuttuu sitten oikeaan suuntaan näiden myötä.

Perheiden asioita ei ratkota vain perhevapaamalleilla, vaan hyvän arjen rakentamiseen tarvitaan muitakin yhteiskunnan tekoja. Hallitusohjelma tunnistaa perheiden ja lasten asian poikkeuksellisen hyvin ja laajasti – riemuitsen siitä!

Keskeisin osoitus tästä on päätös laatia Suomelle lapsistrategia. Sitähän pohjusti jo Sipilän hallituksen laaja valmistelu.

Lapsiperheköyhyyttä tunnistava korotus lapsilisiin yksinhuoltajille ja monilapsisille perheille on oikea päätös. Samoin huomio siitä, että opiskeluaikana tapahtuneelle perheellistymiselle myönnetään korkeampi taloudellinen tuki.

Ytimessä on myös ymmärrys siitä, että perheet ovat erilaisia – ja kaikki ovat yhtä hyviä. Se on tärkeä arvovalinta.

Juha Sipilän hallituksen lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman jatkaminen muun muassa perhekeskusten perustamisen muodossa ja lapsiperheiden kotiavun vahvistumisena on hieno asia, samoin kuin korostettu tuki vanhemmuudelle ja parisuhteille. Eroperheiden ongelmia helpottamaan tehdään vuoroviikkoasumisen ratkaisut lapsilähtöisemmäksi.

On ilahduttavaa, miten helppoa viiden puolueen oli löytää perhepolitiikan äärellä yhteisiä nimittäjiä ja samalla tunnistaa alhainen syntyvyys keskeiseksi Suomen muutostekijäksi.

Lapsilähtöinen ajattelu päätöksenteossa siis jatkuu ja ja voimistuu. Esimerkiksi eri puolilla Suomea käynnistynyt muutostyö paremmiksi lapsi- ja perhepalveluiksi saa tilaa ja voimavaroja jatkua.