Hyvin käytetty aika
Olemme sopineet perheen viisivuotiaan kanssa, että vauvan päiväunien ajasta osa käytetään ruutuaikaan -– kummankin omaan.
Kun tänä keväänä olemme olleet kaikki koko ajan kotona ja saman katon alla, huomaan, että hetkestä on tullut meille molemmille tärkeä; pieni sukellus omaan maailmaan.
Laitamme tabletin tai kännykän ajastimen hälyttämään 30 tai 40 minuutin päähän. Sen aikaa Aarni saa pelata, katsoa sovittuja piirrettyjä tai kuvata videoita. Myönnän: välillä jopa lounaan lomassa isän siirryttyä takaisin etätyö-tiimseihin.
Itse käytän ajan työsähköpostien selailuun, some-seurantaan tai viestittelyyn työasioissa. Joskus vaan hetken ihan satunnaiseen selailuun kahvikuppi toisessa kädessä.
Kun ajastimen kello piipittää, kummankin pitää lopettaa. Reilu peli. Tämän yhteisen ruutuhetken säännöt laati muuten Aarni.
Suomalaistutkimuksen mukaan useampi kuin kolme neljästä 18–29-vuotiaista nuorista käyttää internetiä yli 20 tuntia viikossa ja yli 10 prosenttia peräti yli 51 tuntia viikossa.
Korkeat lukemat eivät koske vain nuoria. Tilastokeskuksen tekemän selvityksen mukaan myös 30–60-vuotiaista suurin osa kertoo seuraavansa sosiaalista mediaa jatkuvasti tai monta kertaa päivässä.
Tiedämme siis jo paljon ruutujen määrällisestä osuudesta arjessamme, mutta vielä kovin vähän siitä, miten niiden äärellä käytetty aika vaikuttaa hyvinvointiimme.
Asia on erityisen ajankohtainen nyt koronan kyllästämän kevään keskellä.
Arki on mullistunut ja digitalisoitunut ennennäkemättömällä tavalla.
Ymmärryksemme siitä, miten teknologia muokkaa sosiaalisuuttamme, tulee väistämättä jälkijunassa. Ainoastaan se on varmaa, että yhdessäolon ja ajankäytön tavat tulevat tästä mullistumaan vielä entisesään.
Sain olla mukana viime vaalikaudella ideoimassa ja käynnistämässä valtion rahoittamaa hanketta, jonka pohjalta on nyt pari viikkoa sitten julkaistu tiekartta suomalaisten digihyvinvointiin. Siinä on kysymys sekä lapsista että aikuisista – myös isovanhemmista.
Arvioimme kansakuntana monilla mittareilla ja tutkimuksilla perheiden arkista elämänlaatua ja hyvinvointia.
Mutta juuri ruutuajan syiden ja seurausten vaikutuksia emme juurikaan ole tutkineet. Se hämmentää erityisesti siksi, että arkikokemuksen nojalla niin pikkulapsi- kuin koululaisperheissä lasten netin käyttö ja pelaaminen ovat melkein suurimpia kinastelun aiheita – ja myös huolen herättäjiä vanhemmissa.
Samalla tunnistamme, että ruutuaika voi myös olla riski parisuhteelle ja aikuisten aidolle kohtaamiselle kasvokkain. Teknologia tuo yhteen, mutta myös pahimmillaan erottaa fyysisesti lähellä olevat toisistaan.
Väestöliitto, Demos Helsinki ja Mediakasvatusseura selvittivät miten ruutuaika vaikuttaa ihmissuhteisiin. He huomasivat, että vaikka moneen muuhun asiaan tarjolla on yhteiskunnan tukea ja normeja, ruutuajan hallinnassa perheet on jätetty yksin.
Puheenparsi aiheesta on myös paikoitellen syyllistävää ja jopa riippuvuuksiin keskittyvää. Se on sinänsä tarpeellista; ruutujen ääressä on myös paljon pahoinvointia ja rajattomuutta.
Mutta ihan yhtä tärkeää on tunnistaa digitalisoitumisen upeat arkea ja ihmissuhteita avartavat ulottavuudet. Ruudun ääressä voi oppia, viihtyä, vahvistaa ihmissuhteita, toteuttaa itseään, saada vertaistukea ja vaikka mitä muuta.
Oleellista ei siis ole pohtia vain ruutuajan määrää, vaan myös sen laatua ja sosiaalisia vaikutuksia.
Siis miettiä itse kukin kohdallamme, mitä on hyvin käytetty aika. Konkreettinen esimerkki; kissavideoiden passivinen tuijottelu tuskin rakentaa henkistä hyvinvointia pitkällä tähtäimellä paljoakaan, mutta sen sijaan videon kuvaaminen omasta kissasta tuottaa oivaltamisen iloa ja kehittää taitoja.
Puhumattakaan siitä, miten oman jaetun videon muissa herättämät reaktiot tuottavat mielihyvää.
Ruudun ääressä voi oppia, viihtyä, vahvistaa ihmissuhteita, toteuttaa itseään, saada vertaistukea.
Digitalisaatiosta innostuneena maana, teknologialle myönteisenä kansana ja pohjoismaisena hyvinvointiyhteiskuntana meillä olisi kaikki edellytykset ryhtyä digihyvinvoinnin tienraivaaajksi.
Voisimme etulinjassa olla luomassa esimerkiksi kansallista älylaite-etikettiä, jopa työpaikoille ja julkisiin tiloihin. Ja tämän sanon ennen kaikkea siksi, että me poliitikot olemme loputtomassa puhelimen räpläämisessä ennätysporukkaa ihan paikasta riippumatta.
Tiekartan laatijat esittävät useita toimia niin julkiselle vallalle, teknolgian kehittäjille kuin koulutuspalveluille. Niihin voit tutustua täällä.
”Digihyvinvoivan ihmisen media-arki on tasapainossa”, toteaa uusi tiekartta. Hyvin sanottu.
Älypuhelimessa muuten on semmoinen toiminto, joka ilmoittaa keskimääräisen ruutuajan määrän viikottain. Se myös ilmineeraa, mihin sovelluksiin puhelimen parissa aikaa on käytetty. Ruutuvahdin raportti on – rohkenen väittää – jokaiselle hätkähdyttävää luettavaa.
