Minne menet, Britannia?

Britannian Brexit-äänestyksestä on kohta 3 kuukautta.

Brittihallitus pohtii kuumeisesti miten turvata brittien asema ja EU-jäsenyyden mukaan tuomat edut EU-eron jälkeen. Tämä ei ole helppo tehtävä.

Britannia on ollut EU:n jäsen 40 vuoden ajan. Suurin osa Britannian laeista on kytköksissä unioniin.

Entiselle imperiumille ei tunnu kelpaavan Norjan tai Sveitsin malli. Se haluaa parannetun version.

Julkisuudessa ykkösaiheeksi on noussut maahanmuutto. Se lienee kuitenkin lopulta pieni sirunen laajassa ja vaikeassa paketissa.

Tärkeintä Britannialle on turvata ulkomaankauppa ja Lontoon Cityn toiminta ja intressit. Näissä on kyse ihmisten työpaikoista ja Lontoon asemasta finanssimaailmassa.

EU:n jäsenenä Britannialla on pääsy 500 miljoonan ihmisen markkinoille. Tätä taustaa vasten ymmärrän, että Britannia haluaa pitkittää eroneuvottelujen avaamista.

Entinen mahti on aina entinen mahti.

Brexitin puolesta kampanjoineet sanovat, että Britannialla, entisellä kauppamahdilla, on riittävästi muskeleita, mahtia ja vaikutusvaltaa neuvotella erittäin hyvä sopimus.

Mutta entinen mahti on aina entinen mahti. 

Niin kummalliselta kuin se kuulostaakin Britannialla ei ole parhainta osaamista kauppaneuvotteluista.

EU on käynyt ja käy jäsenmaiden puolesta kauppaneuvottelut. Britannialta puuttuvat kauppaneuvotteluja käyvät virkamiehet.

Australia on luvannut auttaa ja kouluttaa brittivirkamiehiä. Mutta se ei käy käden käänteessä.

Useat tahot haluaisivat pitää EU:lta saamansa tuet ja ovat nyt ihmeissään kun tuki loppuu. Kyse on aluetuista, maataloustuista ja tutkimus- ja innovaatiorahoista.

 EU rahoittaa tutkimusta ja innovaatioita 120 miljardin euron potilla vuosien 2014 – 2020 aikana. Britannia kuuluu EU:n merkittävimpiin tutkimusrahoituksen saajiin.

En voi kuin ihmetellä miten vastuuton Cameron oli kansanäänestyksen järjestäessään.

Hänelle oli tärkeää yhdistää oma puolue ja turvata oma tulevaisuus maan pääministerinä.

Cameron ja hänen hallituksensa moitti EU:ta vuosikausia lähes kaikista asioista.

Muutaman kuukauden ennen kansanäänestystä Cameron ja osa hänen hallitukseen ministereistä yritti vakuuttaa briteille, että Britannian kannattaa pysyä EU:ssa.

Toinen puoli ministereistä oli hiljaa tai kannatti eroa.

Tuloksen tiedämme.