EU ottaa askelia puolustusyhteistyössä
Maailman turvallisuusrakenteet ovat muuttumassa ja kansainvälinen politiikka vaikuttaa sisäpolitiikkaan.
Pakolaisvirtojen myötä me suomalaiset saimme kokea kouriintuntuvasti, että se mitä tapahtuu kaukana rajojemme ulkopuolella vaikuttaa myös meillä.
Kansalaisten turvallisuudentunnetta horjuttaa terrorismi, joka ei tunnu valitettavasti olevan hellittämässä. Monille meistä kaukaisemmalta tuntuvat kyberuhat ovat voimistuneet.
EU ei voi katsoa kehitystä sivussa, vaikka ei EU mikään sotilasliitto ole, eikä ole sellaiseksi kehittymässä.
Viimeiset pari vuotta ovat olleet synkkiä vuosia EU-yhteistyössä. Jäsenmailla on ollut vaikeuksia löytää yhteistä säveltä. Eurooppalainen yhteistyö on takunnut lähes joka asiassa.
Nyt komissio esittää yhteistyön tiivistämistä puolustuspolitiikan alalla. EU on perustamassa puolustusbudjettia, josta rahoitetaan ensivaiheessa puolustustutkimusta. Lisäksi EU ryhtyy vauhdittamaan teknologian kehittämistä ja jäsenvaltioiden yhteisiä hankintoja.
EU-maiden on tehtävä yhteistyötä niillä alueilla, jotka hyödyttävät jäsenmaita. Uskon, että puolustusyhteistyön avulla jäsenmaat voivat saada enemmän irti puolustukseen käyttämistään resursseista. Tavoitteena ei kuitenkaan pidä olla yhteinen armeija, vaan parempi yhteistyö.
Uusi keksintö EU:n puolustuspoliittinen yhteistyö ei ole. EU:lla on yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka, jonka puitteissa on kehitetty unionin yhteistä kriisinhallintavalmiutta.
Lissabonin sopimuksen avunantolauseke mahdollistaa yhteisen puolustuspolitiikan syventämisen, mutta asiassa ei ole aikaisemmin edetty Britannian voimakkaan vastustuksen vuoksi.
Brexitin jälkeen asia nousi voimakkaasti esille ja nyt esitetään konkreettisia askeleita. Suomen kannattaa olla mukana puolustusyhteistyön tiivistämisessä muiden EU-maiden mukana.
Yhteistyön tiivistämisen ohella on muistettava, että ulkopolitiikka ei ole vain puolustuspolitiikkaa. Hyvin hoidettu ulkopolitiikka ja hyvät naapurisuhteet ovat parasta puolustusta.
Globaalisti ilmastonmuutoksen torjuminen ja eriarvoistumisen estäminen ovat nykyajan parhaita ulkopolitiikan toimia.
Kirjoittaja on keskustan europarlamentaarikko