Eduskuntavaalitkin ovat EU-vaalit
Kulunut vuosi on ehtinyt kalkkiviivoille. Euroopan parlamentissa työtahti on ollut kiivas.
Olen neuvotellut ryhmäni puolesta kevään ja syksyn aikana vajaata pariakymmentä esitystä EU:n monivuotisesta budjetista.
EU-rahoituksen neuvottelut jatkuvat ensi vuonna ja ulottuvat todennäköisesti Suomen EU-supervuoteen.
Suomi johtaa EU:n neuvostoa tärkeässä nivelkohdassa kesällä 2019. Uusi parlamentti ja komissio aloittavat toimintansa Suomen kaudella.
Suomen on johdettava neuvostoa tasapuolisesti ja edustettava kaikkia jäsenmaita. Puheenjohtajuuskauden painopisteet päättää kuitenkin Suomen hallitus.
Onnistunut suomalainen vaikuttamistoiminta ja diplomatia voi jättää kauaskantoisen perinnön koko seuraavan EU-komission viisivuotiskauden ajaksi. Äänestyspäätöksellä kevään eduskuntavaaleissa luodaan askelmerkkejä koko Euroopalle.
Nykyinen hallitus pohtii Suomen puheenjohtajuuden teemoja jo nyt, yhdessä kaikkien eduskuntapuolueiden kanssa. Seuraava hallitus päättää painopisteet loppukeväästä tai alkukesästä 2019.
Puolueiden EU-linjat kannattaa perata tarkkaan läpi ja haastaa ehdokkaita heidän linjoistaan.
Minulta kysytään usein, kuinka paljon suomalainen voi vaikuttaa EU-päätöksenteossa. Ympäristövaliokunnan jäsenenä voin todeta, että etenkin metsien käyttöä ohjaavassa politiikassa suomalaisten panos on ollut valtava.
Suomelle tärkeissä asioissa suomalaiset ministerit, mepit ja edunvalvojat käyvät töihin suurella antaumuksella.
Voin myös allekirjoittaa presidentti Niinistön taannoisen kommentin, että pääministeri Sipilän työpanos EU-asioissa on ollut erittäin aktiivista.
Yhteistyö samanmielisten maiden ja valtionpäämiesten kanssa EU:n talouslinjasta ja poliittisesta suunnasta on ollut saumatonta ja tiivistä. Sama koskee myös muuta keskustan ministerikokoonpanoa.
Suomi on heidän johdollaan asemoitunut kaikkein kunnianhimoisimpien maiden joukkoon ilmasto- ja energiatyössä sekä luonnonvarojen kestävässä käytössä.
Toivotan Suomenmaan lukijoille hyvää joulua, onnellista uutta vuotta ja intoa ensi kevään vaalikentille!