Oppimisen ilo palautettava kouluihin 

Pisa-tulokset puhuttavat. Tasa-arvo säröilee vaikka Suomi onkin edelleen yksi koulutuksen kärkimaista.

Huolestuttavaa on, että tyttöjen ja poikien väliset osaamiserot ovat revenneet yhä suuremmiksi. Myös sosioekonomisen taustan vaikutus oppimistuloksiin on hiukan kasvanut.

Merkittävästi sen sijaan ovat lisääntyneet oppimiserot alueiden sekä maaseutu- ja kaupunkikoulujen välillä.

Pienistä kouluistamme on lakkautettu noin puolet vuodesta 1990 lähtien, vaikka oppilasmäärä on vähentynyt vain 9%.

Säästöt ovat jääneet saamatta lisääntyneiden koulukuljetus-, oppilashuolto- ja sosiaalikustannusten sekä korjaavan sairaanhoidon kulujen vuoksi.

Perusopetuksen saavutettavuutta on heikennetty erityisen voimakkaasti maaseutualueiden lapsilta. Sitä saa mitä tilaa.

– ”Koulutuksen imua” syntyy, kun kouluolosuhteet ovat suotuisat ja koulussa voi käyttää omia vahvuuksiaan. Koulutuksen imussa oleva oppilas on tarmokas, omistautunut, sinnikäs vastoinkäymisissä ja ylpeä koulustaan. Hän kokee oppimisen merkitykselliseksi, haasteelliseksi ja inspiroivaksi, kuvasi Matti Rimpelä osuvasti Lasten terveyskäräjillä eduskunnassa.

–Voisivatko lapset siis puutteineenkin kokea kouluunlähtöä valmistellessaan samaa kihelmöivää odotusta kuin jonottaessaan huvipuistossa vuoristorataan?

Jotta tämä onnistuisi, olisi kouluissa siirryttävä samatahtisesta yksin oppimisesta omatahtiseen yhdessä oppimiseen. On synnytettävä lisää oppimisen iloa, kasvatuskumppanuutta vanhempien ja muiden toimijoiden kanssa sekä myös osuvampia palveluita.

Peruskoulun kehittäminen onkin Sipilän hallituksen kärkihanke ja siihen satsataan noin 90 miljoonaa euroa hallituskauden aikana.

Neljäs- jopa kolmasosa lapsista ja nuoristamme voi huonosti. Heiltä puuttuu perushoiva ja heillä on heikko itsearvostus taikka fyysis-psyykkistä oireilua.

Tutkimukset osoittavat syrjityksi ja kiusatuksi tulemisen, köyhyyden ja yksinäisyyden lamaannuttavan toimintakykyä.

Monet nuoret eivät kykene nykyisen palvelujärjestelmän avulla saavuttamaan tavoitteitaan. Monella tulevaisuudenusko on niin matalalla, ettei hyvinvoinnin ja motivaation kannalta tärkeitä haaveita juurikaan ole.

Opiskelu ja työelämään siirtyminen voi lykkäytyä nuoruusvaiheen mielenterveyshäiriöiden vuoksi. Ne ovat nuorilla noin kaksi kertaa yleisempiä kuin lapsilla.

Nuorisotakuu ei vedä näitä nuoria syrjäytymisen polulta, jos nuori ei pysty ongelmiensa vuoksi hyötymään tarjotusta opiskelu- tai työpaikasta.

Mielenterveys- ja päihdepalvelut ovat Suomessa hajallaan ja se vaikeuttaa hoitoon pääsyä ja hoidon loppuun viemistä. Työllistymistä tai opiskelun aloittamista pitäisi edeltää kuntouttava elämänvaihe, jonka kesto voi vaihdella kuukausista vuosiin.

Voimavarojen lisääminen lasten ja perheiden varhaiseen tukeen sekä nuorten ja opiskelijoiden hyvinvointiin kannattaa, satsaukset saadaan moninkertaisina takaisin.

Hoitoon pääsyn kynnys on saatava alemmas kehittämällä matalan kynnyksen palveluita perustason ja erikoissairaanhoidon välille. Nuorten ongelmista on otettava koppi.

Koulujen oppilashuoltoa ei pidä jättää irralliseksi organisaatioksi muusta hoitoketjusta vaan se pitää nivoa osaksi porrasteista palveluketjua. Myös nuorten mahdollisuutta päästä perhehoitoon on parannettava.

Kaikkeen tähän hallitus pyrkii Lasten- ja perheiden palvelujen kehittämisohjelmalla (Lape), uudistamalla sosiaali- ja terveyspalveluita ja panostamalla perhehoidon kehittämiseen.

Viime kaudella johtamani keskustan työryhmä ehdotti, että matalan kynnyksen moniammatilliset palvelut pidetään siellä missä nuoretkin eli peruskoulussa.

Eräillä paikkakunnilla oppilashuoltoryhmiä on jo täydennetty psykiatrisella sairaanhoitajalla. Nopea tarttuminen ongelmiin edistää myös koulujen työrauhaa ja tukee opettajien ja oppilaiden jaksamista.

Helsingin diakonissalaitoksen Vamoksen matalan kynnyksen ryhmätoiminnot ovat tarjonneet mielekkään portin työelämään tai opiskelun pariin. Vastaavista nuorten elämäntilanteiden ja kykyjen mukaan joustavista ryhmistä on jatkuva pula koko Suomessa.

Monia nuoria yhdistävät koulukiusaaminen, erilaiset oppimisvaikeudet sekä alhainen luottamus muita ihmisiä kohtaan. Lisäksi nuorilla voi olla käsittelemättömiä traumoja.

”Normaali” koulu (tai ”normaalit” palvelut) eivät toimi heidän kohdallaan. On yhteisten resurssien haaskausta pyrkiä vahvistamaan niitä toimintamuotoja, jotka lähtökohtaisesti ovat monen nuoren kohdalla ennemminkin osa ongelmaa kuin ratkaisua.

Tarvitaan uudenlaista ammattilaisuutta sekä sen periaatteita tukevia rakenteita. Ja tarvitaan velvoittavaa lainsäädäntöä koulukiusaamisen ehkäisemiseksi sekä myös jälkihoidon mahdollisuus kiusatuille.