Vieraskynä: Katujen viestiä ei pidä väheksyä
Professori Kari Hokkaselta kysyttiin kerran, mitä Santeri Alkio mahtaisi nyt ajatella maailman menosta.
Hokkanen vastasi:
”Alkiota kauhistuttaisi omistuksen ja tuotannon keskittyminen ja pääoman vallan kasvu. Alkio murehtisi ihmisyyden rappiota.”
Mitä Alkio sanoisi nyt? Eikö saman, mutta vielä suuremmilla kirjaimilla, aivan valtavan kokoisilla…
Vallankumousten äiti on eriarvoisuus.
Eriarvoisuudesta ovat syntyneet viime vuosisatamme myllerrykset. Siinä on myös tämän päivän protestien ja mellakoiden juurisyy. vaikka alkusysäykset voivat olla erilaisia.
Ihmiset ihmettelevät, miten hyväosaisimmat näyttävät selviytyvän aina vain paremmin. Oligarkit ja miljardöörit voivat panna kokonaisia valtioita polvilleen rahoillaan. Eliitin omaisuudet kasvavat jatkuvasti, eikä rehentelyllä ole äärtä eikä rajaa.
Sitten ihmiset vertaavat omaa elämäänsä näihin haavekuviin, joita tiedonvälitys auliisti tarjoilee.
Hokkanen siis tulkitsee: ”Alkiota kauhistuttaisi omistuksen ja tuotannon keskittyminen ja pääoman vallan kasvu”.
Eivät tavalliset ihmiset pelkästä metelöinnin ilosta kaduille lähde. Heillä on vakavaa asiaa.
Vanha sananlasku sanoo: ”Oljenkorsikin voi lopulta katkaista kamelin selän…”
Niin on nyt käynyt. Nyt riitti.
Toivoton kansakunta on onneton. Politiikan tehtävä on tuoda toivoa.
Suomessa on katsottu maailmalle ihmetellenkin. Emme silti ole immuuneja eriarvoisuuden kasvulle. Protestit ovat myös epäluottamuslause kansanvaltaiselle politiikalle. Siihen ei luoteta.
Se tässä kaikkein pahinta on.
On virhe iskeä viime viikkojen tapahtumiin vain äärivasemmiston tai äärioikeiston leima tai jäädä päivittelemään mellakointia, väkivaltaa ja omaisuusvahinkoja.
Päinvastoin, viisas on se poliitikko, joka ei väheksy katujen viestiä, tuli se sitten Ranskasta, Albaniasta, Espanjasta, Italiasta, Saksasta – tai kotimaasta. Sitä viestiä on nyt osattava lukea.
Ihmisten suuri enemmistö on tavallista väkeä. Heitä ajavat toimeentulon huolet ja tulevaisuuden näköalattomuus. Ilman heitä ei synny suuria mielenilmauksia.
Erityisesti nuorisoa on helppo ymmärtää. Eläminen kallistuu jatkuvasti. Mistä löytyy työtä? Entä kohtuuhintaista asumista? Miten tekoäly muuttaa maailmaamme? Ilmastonmuutos käy yhä uhkaavammaksi. Miten siitä selvitään?
Miten tulevaisuuden ylipäänsä käy?
Ahdistusta lisää kasvava sotilaallinen uhittelu, joka vie valtavasti yhteisiä varojamme.
Keskusta on ollut tasa-arvon ja yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden puolue. Alkion testamentiksikin mainittu muistutus keskustalle kuuluu: ”Älkää unohtako köyhän asiaa.”
Nykysuomeksi tämä velvoite voisi olla vaikka näin: ”Puolusta huono-osaisempaa.”
Hyväosaiset selviävät aina. Mitä hyvätuloisempi, sitä vähemmän hän tarvitsee valtiota. Mitä huono-osaisempi, sitä tärkeämpi on yhteiskunnan tuki.
Keskustalta kysytään taas, muistaako se Alkion testamentin.
Hokkasen vastauksen jälkiosa kuului: ”Alkio murehtisi ihmisyyden rappiota.” Miettikäämme sitäkin.
Siksi kansanvallan on hankittava luottamuksensa takaisin. Siinä olisi kaikille puolueille töitä myös Suomessa. Keskustaa siinä työssä tarvitaan erityisesti. Sillä on siihen historian antama velvoite.
Toivoton kansakunta on onneton. Politiikan tehtävä on tuoda toivoa. Miten se tehdään? Siinä sitä viisautta nyt tarvitaan. Kannattaisi varmaan kuunnella niitäkin, joilla toivoa ei nyt tunnu olevan.

Kirjoittaja toimi Suomenmaan päätoimittajana vuosina 1999–2007.
Vieraskynissä esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajien omia näkemyksiä.