D66, keskusta ja visio
Suomalaista julkista keskustelua ja mielenmaisemaa sumentavat pelko ja apatia. Talouslama työttömyyksineen ja velkajarruineen, sodan uhka, ilmasto- ja luontokriisi…
Ylipäänsä Suomen politiikasta tuntuu tällä hetkellä puuttuvan laajemmat visiot. Rehellisesti sanottuna kaikilta puolueilta. Me keskustassa olemme tehneet erinomaista valmistelutyötä uskottavan vaihtoehdon luomiseksi hallitukselle. Kuitenkin vaihtoehtomme on edelleen turhan tekninen ja listamainen.
Keskipuolueet ovat kaiken kaikkiaan olleet Euroopassa vastatuulessa. Uusi innostava esimerkki kuitenkin tuli viime vuoden lopulla Hollannista. Siellä sisarpuolueemme liberaalipuolue D66 voitti sensaatiomaisen yllättäen parlamenttivaalit lokakuussa.
Puolue ei ollut pitkään gallup-kärki, vaan ponnisti viidenneltä sijalta suhteellisen lyhyessä ajassa ykköseksi. D66:n puoluejohtajasta Rob Jettenistä on 38-vuotiaana tulossa Hollannin historian nuorin pääministeri.
D66 on hyvin erilainen puolue kuin me ja Alankomaiden poliittinen tilanne erilainen. Mutta heidän voitostaan on erittäin paljon opittavaa.
D66 haastoi ”Hollannin persut” eli Geert Wildersin populistipuolueen rohkeasti. Kampanjaslogan oli flaaminkielinen lentävä lause, vapaasti suomennettuna ”se voidaan tehdä!”. Koko kampanja oli rakennettu alleviivatun positiiviseksi – pirteää värimaailmaa myöden.
Puolue korosti haluavansa valtaan ”kokoavat positiiviset voimat” – edistys, toivo, rohkeus ja energia vastaan kyynisyys, viha ja stagnaatio.
Iso oppimisen paikka Hollannista on, että D66 pitkien asiapohjaisten sisältöjen sijaan tarinallisti teemansa isoiksi ideoiksi.
Maassa on asuntopula. Juridis-taloudellisten termien sijaan D66 esitti suurta visiota: 10 uutta kaupunkia Hollantiin. Tällä isolla visiolla puolue pakotti kilpailijansa ottamaan ideaansa kantaa ja tuli keskustelun keskiöön.
Erittäin kiinnostava keskustalaiseen pirtaan lähes sellaisenaan sopiva teema oli puhe ”hollantilaisesta identiteetistä”. D66 haastoi oikeistopopulistit siinä, mikä onkaan oikeaa hollantilaisuutta ja isänmaallisuutta.
Poissulkevan rähjäävän nationalismin sijaan puolue korosti hollantilaisuuden olevan leimallisesti avointa, suvaitsevaista ja moninaista. Osana tätä puolue käytti kampanjassa maan lippua ja muita kansallisia symboleja rohkeasti ottaen ne pois äärioikeistolaisilta.
Tämä ilmiö on meillekin tuttua: on surullista, että Suomi-leijona liitetään nykyään usein äärivoimiin.
D66:n voitto osoitti myös, että myönteisyydestä huolimatta vastustajat on kyettävä haastamaan selkeästi ja rohkeasti. Reseptinä oli myös epämukavuusalueelle meneminen: kaupunkiliberaali puolue uskalsi vanhojen linjojensa vastaisesti olla myös kriittinen maahanmuuttoon. He myös menivät itselleen uusiin medioihin ja maantieteellisille alueille.
Hollannin vaalitulos on myös oppi nopeista käänteistä: some-ajan politiikassa äänestäjät liikkuvat vauhdilla; D66 kiri voittoon lopussa. Kokemus myös haastaa meillä keskustassakin hellityn ”kohderyhmäajattelun”: kun noste alkoi, liberaalit saivat ääniä kaikkialta – jopa ”persuilta”.
Mitä tämä kaikki meille tarkoittaa? Se vahvistaa uskon siihen, että voimme aivan hyvin kingertää vielä kolmossijalta ykköseksi. Se osoittaa, että rohkealla otteella asioihin ja toimintatapoihin voi yllättää. Edellytys on se, että tarjoamme vision suomalaisille. Vision, joka luo toivoa tulevaisuuteen.