Telia vähentää Suomessa noin 170 ja satsaa kaksikäyttöteknologian kehittämiseen
Talous
Teleoperaattori Telian tammikuussa alkaneet muutosneuvottelut ovat päättyneet, yhtiö kertoi torstaina.
Muutosneuvottelujen tuloksena 251 tehtävää päättyy ja 83 uutta tehtävää aukeaa. Yhteensä Telia siis vähentää Suomen-toiminnoissaan 168 tehtävää.
Telia sanoo yksinkertaistavansa organisaatiotaan. Yhtiö kertoo myös kasvattavansa investointejaan turvallisuuteen ja puolustukseen muun muassa kaksikäyttöteknologian kehittämiseksi kriittisten kansallisten operaatioiden tueksi.
Kaksikäyttöteknologia tarkoittaa teknologiaa, jota voidaan käyttää sekä siviili- että sotilastarkoituksiin.
Muutosneuvottelujen piirissä oli noin 2 000 tehtävää.