Yksi asia ratkaisee, jatkuuko Ozempicin käyttö
Ozempicin käytön jatkamiseen tai lopettamiseen vaikuttaa ennen kaikkea vaa’an lukema – ei niinkään se, tuleeko laihdutuslääkkeestä sivuvaikutuksia.
Tämä käy ilmi Rutgersin yliopiston ja Sydneyn yliopiston tutkimuksesta.
Tutkijoiden mukaan 78 prosenttia lääkkeeseen tyytyväisistä käyttäjistä raportoi laihtuneensa, kun taas tyytymättömistä vain 33 prosenttia kertoi painon laskeneen. Sivuvaikutuksia, kuten pahoinvointia, oksentelua ja ripulia, esiintyi molemmissa ryhmissä lähes yhtä paljon.
Niistä käyttäjistä, jotka suunnittelivat lopettavansa lääkityksen, 93 prosenttia oli kokenut haittavaikutuksia. Silti vain 36 prosenttia heistä laihtui edelleen. Tulokset viittaavat siihen, että ratkaisevaa ei ole oireiden esiintyminen, vaan se, tuottaako lääke toivottuja tuloksia.
Käyttäjäkokemukset olivat voimakkaasti jakautuneita. Yli puolet arvioijista antoi lääkkeelle joko arvosanan 10 tai 1.
Osa jatkoi hoitoa kovista oireista huolimatta, jos paino laski merkittävästi. Esimerkiksi yksi käyttäjä kertoi laihtuneensa noin 25 kiloa lähes vuodessa ja toinen noin 18 kiloa viidessä ja puolessa kuukaudessa.
Toiset taas lopettivat lääkityksen, jos laihtuminen pysähtyi tai jäi vähäiseksi.
Tutkimus perustui 60 anonyymiin käyttäjäarvioon, jotka kerättiin Drugs.com-sivustolta kesällä 2023. Tulokset julkaistiin Journal of Medical Internet Research -lehdessä.